JY ja JAMK ne yhteen sopii?

JAMK:n rehtori Jussi Halttunen on julkaissut raportin Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyön parantamiseksi ja tehostamiseksi. Aloite on tervetullut ja sen tilannekuva on varsin osuva. Ohessa on mietteitä, jotka heräsivät raporttia lukiessa. Yhteistyötä selkeästi halutaan tehdä, mutta selkeää vetovastuun ottajaa ei nimetä. Tähän kuvioon tuo oman säväyksensä vielä se, että JY hakee uutta rehtoria ja yliopiston hallituksen ulkopuoliset jäsenet ovat vaihtumassa. Kuka tahansa uudeksi rehtoriksi valitaan, tulee hän vaikuttamaan ratkaisevasti, miten vakavasti raportin toimenpidesuosituksiin suhtaudutaan. Yritän katsoa raporttia yliopisto-opiskelijan näkökulmasta, vaikka väistämättäkin joudun katsomaan asioita myös organisaatioiden kautta.

Ristiinopiskelu eri korkeakoulujen välillä on hieno mahdollisuus, jos toimii!

Jyväskylän yliopisto on keskellä opetussuunnitelmatyötä ja yliopisto muokkaa omaa koulutustaan hyvin voimakkaasti. Tilanne on otollinen myös tarkastella sitä mitä ja miten eri korkeakouluissa opetetaan, yhteisiä rinnakkaisaloja raportin mukaan ovat kauppatiede/liiketalous, ICT-ala, terveystieteet/liikunta/sosiaali- ja terveysala sekä musiikki. Lisäksi raportti löytää ”synergiaa luonnontieteiden ja tekniikan insinöörikoulutuksen aloilla. Rinnakkaisalojen amk-tutkintokoulutuksen sekä yliopiston vastaavan kandidaatin tutkintokoulutuksen alueilta ja erityisesti niiden rajapinnoilta on löydettävissä korkeakoulujen keskeisin yhteistyöpotentiaali koulutuksen osalta.” (Halttunen 2016, 10-11.)

Yksi näkökulma ristiinopiskeluun on, saako toisesta korkeakoulusta sellaista osaamista jota toisessa korkeakoulussa ei saisi. Tai pystyisikö opiskelija paremmin räätälöimään oman tutkintonsa sellaiseksi, että hän on itse siihen tyytyväinen. Stereotyyppisin esimerkki taitaa olla, että AMK-kurssilla saa vahvemman käytännönosaamisen suhteessa yliopistokurssin teoreettiseen osaamiseen. Opiskelijan valinta näiden kurssien välillä räätälöi hänen omaa osaamistaan hiljalleen tietynlaiseksi joko enemmän uuden tiedon luontiin valmentavaksi tai enemmän käytännön osaamiseen valmentavaksi.

Kaikki kilpistyy opetussuunnitelmatyöhön ja kysymykseen siitä, mitkä ovat kurssien osaamistavoitteet. Jos esimerkiksi ICT-alan kurssien osaamistavoitteet ovat molemmissa korkeakouluissa samanlaiset, voisin kuvitella helposti tilanteen, jossa jompi kumpi korkeakoulu ostaisi omille opiskelijoilleen paikkoja kurssille, jotta pystyisi itse keskittymään tuottamaan erikoistumiskurssin, johon muutoin ei riittäisi aikaa. Pessimisti puolestaan toteaisi, että kun laitetaan kaksi kurssia yhteen, syntyy entistä enemmän massaopetusta ja mitään erikoistumiskursseja ei luoda, sillä niihinkään ei itseasiassa ole varaa. Totuus lienee jotain näiden kahden katsantokannan väliltä.

Enpä jaksa uskoa, että yhteisiä kesäopintoja saadaan aloitettua vuoden 2017 mennessä. Siis ainakaan sellaisia kesäopintoja, jotka olisivat kokonaan uudestaan luotuja. Vanhoja kursseja voidaan kenties kierrättää niin, että kevään kurssin toinen suorituskerta olisikin kesällä. Toivottavasti olen väärässä. Ja yhteinen opetussuunnitelmatyökin on sellainen prosessi, johon kovinkaan moni ei halua nopeasti, etenkin kun vuosien 2017-2020 opetussuunnitelmien suunnittelu on vielä kesken.

Mistä rahat yhteistyöhön?

Monet tavoitteista (opetusyhteistyö, kesäopetus, yhteinen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan yhteistyö jne…) eivät synny itsestään, vaan vaativat kehittämisrahaa. Jopa Tampereella tehtävä Tampere 3 -yliopisto, johon raportissa viitataan pariin otteeseen esimerkinomaisena kehityssuuntana, ei ole kerännyt lähimainkaan sellaista rahasummaa ministeriöltä, jota se alunperin tavoitteli kehitystyöhön. Kaksi ensimmäistä kehitysvuotta Tampereen korkeakoulut joutuivat pääasiassa itse rahoittamaan Tampere 3:n kehittämistä ja vasta tänä vuonna projekti on saanut jonkin verran rahoitusta. On epätodennäköistä, että tämä yhteistyöhanke saisi lisärahaa kovinkaan pian toisin kuin ehkä Halttunen (2016, 21) toivoo, koska ministeriö ei itseasiassa ole juurikaan rahoittanut vastaavanlaisia tai kunnianhimoisempia projekteja. Uuden yhteistyön kehittämisaika vaatii priorisointia, jolloin opetus ja tutkimus todennäköisesti jäisivät hallinnollisen mullistamisen jalkoihin. Työmäärä ja -aika vedettäisiin pääasiassa siis nykyisten työntekijöiden tehtävänkuvista. Toinen vaihtoehto olisi palkata lisähenkilöstöä tekemään tätä työtä, mutta se vaatisi lisärahoitusta. JY voisi tietenkin purkaa laihoille vuosille säästettyjä sijoitusvoittojaan tähän yhteistyöprojektiin, mutta toisaalta laihoja vuosia on ministeriön suunnalta tulossa vielä pitkään, joten on vaikea arvioida miten järkevää rahankäyttöä tämäkin on.

Raportin suurin poliittinen debatti on lainsäädäntömuutoksessa

“Korkeakoulujen toimintaa ja myös yhteistyötä säädellään Suomessa varsin yksityiskohtaisesti niitä koskevalla lainsäädännöllä ja asetuksilla. Sekä nykyinen yliopistolaki että amk-laki eivät erityisesti suosi tutkintokoulutuksen alueella tehtävää koulutusyhteistyötä korkeakoulujen kesken. Tutkintokoulutukseen sisältyvä opetus on pääsääntöisesti tuotettava korkeakoulun oman vakinaisesti palkatun opetushenkilöstön toimesta, eikä ulkopuolelta edes toisesta korkeakoulusta ostopalveluna hankittua opetusta ole käytännössä hyväksytty. […] OKM on kuitenkin valmistelemassa sekä yliopistolain että amk-lain 8 § (koulutustehtävän järjestäminen) muutoksia, jotka mahdollistavat korkeakoulujen nykyistä joustavamman yhteistyön opintojaksojen toteutuksessa. Lakimuutos on lähtenyt liikkeelle Tampereen T3-hankkeen aloitteesta ja on tulossa hallituksen esityksenä eduskunnan käsittelyyn lähiaikoina. Mikäli lakimuutos hyväksytään Eduskunnassa hallituksen esityksen mukaan, tämä avaa suuret mahdollisuudet nykyistä joustavampaan yhteistyöhön ja työnjakoon myös Jyväskylässä.”, kuten myös Halttunen toteaa raportissaan (Halttunen 2016, 22-23).

Tästä lainsäädäntömuutoksesta tullaan toivottavasti käymään debattia eduskunnassa. Lainsäädäntömuutos murtaa korkeakoulujen itsenäisen mahdollisuuden tuottaa koulutusta omille opiskelijoilleen. Tässä synnytetään koulutusmarkkinat korkeakoulusektorin sisälle ja korkeakouluille syntyy mahdollisuus ulkoistaa koulutus toiselle korkeakoululle. Yliopisto voisi tilata koulutusta AMK:lta ja toisinpäin. Opiskelijoiden kannalta yhtenä tärkeänä kysymyksenä ulkoistamisessa on tyypilliset oikeusturvakysymykset. Kumpi korkeakoulu vastaa tilanteessa, jossa opiskelijan oikeusturvaa rikotaan? Miten nykyiselläänkin rempallaan oleva opintojen ohjaus hoidetaan tilanteessa, jossa opinto-ohjaajien pitäisi tuntea tarkkaan myös toisten korkeakoulujen opintotarjonta?

Tällä lakimuutoksella on merkittävä vaikutus opetushenkilöstön työn sisältöön ja uskon, että asiasta on tehtävä hyvin tarkat pelisäännöt meidän yliopiston sisällä, sillä sen vaikutukset ovat mullistavat. Korkeakoulutuksen valtti on kontaktiopetuksessa ja yhteisöllisyydessä, jota rakennetaan sillä, että ihmiset tuntevat toinen toisensa. Tällä on merkittävä vaikutus hyvinvointiin ja siihen, miten korkeakoulut pitävät huolta omista opiskelijoistaan. Toivon, että yliopiston henkilöstö ja opiskelijat heräävät keskustelemaan aiheesta ennen kuin on liian myöhäistä.

 

Joachim Kratochvil
JYYn korkeakoulupoliittinen asiantuntija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *