JYYn edustajistovaalien keskusvaalilautakunta on korjannut ehdokasasettelussa ilmenneen virheen

Edustajistovaalien ehdokasasettelussa oli yhtä henkilöä koskeva virhe, joka johtui myöhässä jätetystä ehdokasilmoituksesta. JYYn keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 17.10. päättänyt ratkaista asian uudelleen siten, ettei kyseinen henkilö ole ehdokkaana edustajistovaaleissa. Edustajistovaalit järjestetään tästä huolimatta suunnitellun mukaisesti eikä…

JYYn edustajistovaaleissa 134 ehdokasta

JYYn edustajistovaaleissa on asettunut ehdolle yhteensä 134 ehdokasta. Vaalilittoja vaaleissa on yhdeksän. Ehdolle asettuminen päättyi maanantaina 2.10 ja keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokkaat kokouksessaan 3.10.   Ehdokaslistat vaaliliitoittain on nähtävissä kokonaisuudessaan täällä.  Ehdokasmäärä on noussut hieman edellisistä…

JYY tukee yliopiston vallanneiden opiskelijoiden tavoitteita liittyen toimeentuloon, mielenterveyspalveluihin ja koulutuksen maksuttomuuteen

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) tukee yliopiston päärakennuksen 25.9. vallanneiden opiskelijoiden tavoitteita liittyen toimeentuloon, mielenterveyspalveluihin ja koulutuksen maksuttomuuteen. Valtaus on opiskelijoiden itsenäisesti järjestämä eikä JYY ei ole siinä osallisena.  JYY vastustaa hallituksen kaavailemia heikennyksiä opiskelijoiden toimentuloon.…

JYYn tekemä kysely paljastaa, että opiskelijat ovat monin osin riippuvaisia kaupungin palveluista – leikkaukset osuvat väistämättä opiskelijoihin 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) tekemästä kyselystä ilmenee, että opiskelijat käyttävät säännöllisesti Jyväskylän kaupungin palveluita. Kysely paljastaa myös edullisten palvelumaksujen olevan monille palveluiden käytön edellytys. JYY vaatii opiskelijoiden huomioimista kaupungin sopeutustyössä.  Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) toteutti…

JYYn toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Teemu Vasama

JYYn toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Teemu Vasama. JYYn edustajisto päätti valinnasta yksimielisesti kokouksessaan 13.9.2023.   Vasama aloitti perehtymisen tehtävään 18.9. ja sijaisuus jatkuu 14.5.2024 saakka. Aiemmin Vasama on toiminut JYYssä hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 ja…

Kannanotto: Rakenteellinen syrjintä poistettava tasa-arvolaista

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tulisi päivittää vastaamaan moderneja arvoja yhdenvertaisesta kohtelusta. JYYllä on meneillään rekrytointi hallinnon opiskelijaedustajiksi, joiden tehtävänä on edustaa opiskelijoita yliopistomme keskeisissä elimissä. JYY noudattaa rekrytoinnissa ohjesääntöä opiskelijaedustajista sekä tasa-arvolain (609/1986)…

JYY hakee toiminnanjohtajan sijaista  

Oletko innostava joukkojen johtaja ja organisoinnin mestari? Oletko työyhteisön peruskallio, joka ei hätkähdä yllättäviä tilanteita? Jos vastasit kyllä, olet ehkä etsimämme tyyppi.   Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee toiminnanjohtajan sijaista 18.9.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan 14.5.2024…

Soihtu hakee palveluneuvojaa

Oletko asiakaspalveluhenkinen ja ymmärrät asiakaskokemuksen tärkeyden? Sujuuko asiakaspalvelu sinulta luontevasti, myös tiukoissa tilanteissa? Haluatko osaksi reipasta ja ammattitaitoista Soihtu Asumisen tiimiä? Tule Soihdulle töihin! Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee Soihtu Asumisen tiimiin palveluneuvojaa 1.10.2023 alkaen vakituiseen…

JYY hakee ehdokasta Suomen ylioppilaskuntien liiton sekä opiskelijoiden liikuntaliiton hallitus- ja puheenjohtajavaaliin

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY hakee ehdokkaita Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLlin sekä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen tehtäviin.  Hallitus pyytää kiinnostuneita toimittamaan vapaamuotoisen motivaatiokirjeen sekä ansioluettelon JYYn hallituksen puheenjohtajalle sähköpostitse osoitteeseen hpj@jyy.fi viimeistään 16.8.…