
Tervetuloa Kampus Kustannukseen!JYY:n julkaisusarja Kampus Kustannus on erityisesti opiskelijoita kiinnostavia teoksia julkaiseva erikoiskustantamo. Olemme julkaisseet niin akateemista kuin populaaritieteellistäkin kirjallisuutta, oppimateriaaleja sekä runoja, proosaa ja sarjakuvia. Vahvuusalueitamme ovat perinteisesti olleet erityisesti yhteiskunta- ja humanistiset tieteet, mutta kustantajana olemme avoimia ja ennakkoluulottomia. Esimerkkeinä korkealaatuisista tietokirjoistamme voi mainita muun muassa Outi Merisalon teoksen Manu Scripta – Länsimaisen kirjan historia keskiajalla (2003) sekä jyväskyläläisten historioitsijoiden koostaman oppaan Vanhojen käsialojen lukukirja (2002). Kulttuurihistoriaa olemme tehneet esimerkiksi unkarilaisen Miklós Mészölyn kokeellisten novellien kokoelmalla Repeämiä kartassa (2007), maailmankaikkeuden ensimmäisellä niittymarinkielisellä lastenkirjalla Kö me üluna ("Keitä me olemme", 1999) ja kuvataiteilija Riitta Uusitalon esikoissarjakuva-albumilla Rakastakaa minua hellästi, neiti (1986). Kampus Kustannus on perustettu vuonna 1979. Juuremme löytyvät Jyväskylässä 1970-luvun lopussa vaikuttaneesta sivistysyliopistoliikkeestä ja toisaalta yliopiston historian laitoksen kotiseutukirjasarjasta. |
YhteystiedotKampus KustannusKeskussairaalantie 2
Puh: (014) 2603 355 (JYY) Otamme mielellämme vastaan käsikirjoituksia ja kirjaideoita. Kirjoja myyKampus KirjaGummeruksenkatu 6
Puh: (014) 3333 610 ToimitusneuvostoPuheenjohtajaMaija Holma
Kaikki kustannustoiminnasta kiinnostuneet JY:n opiskelijat ovat tervetulleita mukaan. Ota yhteyttä! |
|