Löydä kotisi Kortepohjan ylioppilaskylästä

JYYn omistama Kortepohjan ylioppilaskylä on 2000 ihmisen koti. JYY tarjoaa kyläläisille erilaisia palveluita, joiden ansiosta asuminen Kortepohjassa ei voisi olla helpompaa. Lisäksi kortepohjalaisena pääset osaksi suurta yliopisto-opiskelijoiden asumisyhteisöä ja koet urbaania kylätunnelmaa.

Kortepohjan ylioppilaskylän olemassaolon tärkein tarkoitus on pysynyt samana jo vuosikymmeniä. Tänä päivänäkin JYY haluaa pitää huolta omiensa asumismahdollisuuksista eli tarjota edullisia, lähellä yliopistoa sijaitsevia asuntoja yliopiston opiskelijoille. Ylioppilaskyliä ei Suomessa ole montaa, joten suosittelemme sinulle lämpimästi näin ainutlaatuisen asuinympäristön valintaa.

Jyväskylän keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Kortepohjan kaupunginosassa ovat kaikki tarvitsemasi palvelut lähelläsi. Ruokakaupat ovat aivan nurkan takana, monipuoliset harrastusmahdollisuudet naapurissa ja bussipysäkit vieressä. Kortepohja onkin hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden kaupunginosa!

Lisätietoa Kortepohjan asuntovaihtoehdoista ja asunnon hakemisesta löydät Kortepohjan nettisivuilta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Kortepohjan ylioppilaskylän vanhimmat talot huokuvat 70-luvun arkkitehtuuria. Opiskelijoiden puheissa nostalgisia sävyjä saavat ylioppilaskylän vanhemmat asuintalot ovat tarjonneet monelle JYYn jäsenelle ensimmäisen oman kodin opintojen alkaessa.

 

Tällä hetkellä Kortepohjan ylioppilaskylän asuintaloista kolmasosa on rakennettu tai peruskorjattu 2010-luvulla. Tulevien viiden vuoden aikana Kortepohjan peruskorjaushankkeiden myötä uuden veroisia asuintaloja valmistuu ylioppilaskylään vuosittain lisää.

Vehkakujalla voit asua valmistumisen jälkeenkin

Vehkakuja 2:ssa Savelan kaupunginosassa sijaitsevat kolme kerrostaloa pitävät sisällään pohjaratkaisuiltaan toimivia ja valoisia yksiöitä. Pareille ja pienille perheille Vehkakujalla on tarjolla viihtyisiä kaksioita.

Vehkakuja 2:n talot muodostavat oman taloyhtiön, jonka omistaa JYY. Erona Kortepohjan ylioppilaskylään Vehkakuja 2 tarjoaa asumismahdollisuuksia myös muille kuin opiskelijoille. Voit siis muuttaa Vehkakujalle, vaikka gradusi olisi jo painossa.

Monipuoliset lähipalvelut, loistavat ulkoilumaastot ja hyvät kulkuyhteydet lisäävät asuinalueen viihtyisyyttä. Vehkakujalta pyöräilet hujauksessa keskustaan tai lähdet ulkoilemaan Laajavuoren maastoihin. Vehkakuja 2 on asumisen arvoinen taloyhtiö, jota asukkaamme suosittelevat varmasti!

Vehkakujan asuntoa voit hakea kortepohja.fi-sivun kautta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).