Hae liikunta-appron koordinaattoriksi!

[In English here] Liikunta-appro on JYYn ja JAMKOn yhdessä järjestämä liikuntatapahtuma, jossa opiskelijat keräävät suoritusmerkintöjä appropassiin osallistumalla lukuisten liikuntaseurojen ja -yritysten järjestämiin liikuntakokeiluihin Jyväskylässä. Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna kaksipäiväisenä lokakuun alussa 9.-10.10.2018. Vuoden 2017 liikunta-approssa…

Lukuvuoden aloituksen aikaistaminen aiheuttaa haasteita opiskelijoille

JYY toteutti opiskelijoille kyselyn yliopiston lukuvuoden aloituksen aikataulusta tämän vuoden kokemusten pohjalta. Tarkoituksena oli kartoittaa opiskelijoiden kokemuksia liittyen päätökseen aloittaa lukuvuosi ensimmäisen vuoden opiskelijoiden orientaation osalta jo elokuun viimeisellä viikolla. Kysely toteutettiin sekä suomeksi että…

Vastaa kyselyyn lukuvuoden aloitusajankohdasta ja aikataulusta

Tänä vuonna lukuvuosi alkoi poikkeuksellisen aikaisin, uusien opiskelijoiden orientaation osalta jo elokuun puolella. Seuraavan lukuvuoden aikataulut ja aloitusajankohta ovat nyt suunnitteilla ja siksi on tärkeää kuulla myös opiskelijoiden mielipiteitä näihin aikataululuihin liittyen. Käythän siis vastaamassa…