Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys JELMU

Jelmu ry järjestää Suomen parhaan keikkapaikan eli Tanssisali Lutakon konsertit. Keikkoja on rockista räppiin ynnä muuhun ja toiminta pyörii pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Lutakon vapaaehtoisjoukko on kirjava ja kansainvälinen (vaihtarit huom!). Tervetuloa mukaan, joko asiakkaaksi tai työntekijäksi!

Kamarikuoro Cantinovum

Cantinovum toimii JAMKin edustuskuorona. Suurin osa kuoron laulajista opiskelee JAMKissa tai JYUssa. Kuoro on tehnyt useita konserttikiertueita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja osallistunut menestyksekkäästi kuorokilpailuihin. Cantinovum on julkaissut neljä levyä. Kuoroa johtaa Rita Varonen.

Kipinät-kuoro

Kipinät on valovoimainen rytmimusiikkiin keskittyvä sekakuoro, joka elää rakkaudesta yhdessä laulamiseen. Suomalaisella musiikkikampuksella kytevä kuoro on keskittynyt populäärimusiikkiin, mutta haluaa levittää maailmalle myös kuoroimprovisaation ilosanomaa. Kollektiivia johtaa sen perustaja Kaisa Halmemies.

Korteforte

KorteForte-kuoro kokoontuu kerran viikossa maanantaisin Kortepohjan Lillukassa kello 18. Kuoro on avoin kaikille laulamisesta kiinnostuneille. Pääsykoetta ei ole eikä nuotinlukutaitoa vaadita, vaan sävelkorva ja innostus laulamiseen riittävät. Lukukausimaksu 5 euroa. Tervetuloa mukaan!

Musica-kuoro

Musica-kuoro on jyväskyläläinen sekakuoro, joka perustettiin vuonna 1977 Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen yhteyteen. Kuoron taiteellinen johtaja on Marjukka Manner. Musica harjoittelee kerran viikossa torstaisin klo 18-21 ja harjoitusviikonloppu (pe-su) pidetään kerran kuussa. Kuoro konsertoi, kilpailee ja levyttää aktiivisesti.

Ruamjai

Ruamjai on sekakuoro, jonka nimi tarkoittaa thaikielellä yhteistä sydäntä. Taiturimaisen tulkinnan ja laulannan lisäksi kuoro onkin tunnettu sydämellisyydestään. Musiikillisesti liikutaan vahvasti esimerkiksi eri maiden kansanmusiikissa. Kuoroa johtaa Jaime Belmonte.

Tulus-kuoro

Tulus on noin 15-20 nuoren aikuisen kuoro, joka toimii Jyväskylän seurakunnan yhteydessä. Tuluksen tavaramerkki on monipuolinen ja kokonaisvaltainen kuoroilmaisu. Kuoron ohjelmisto koostuu suureksi osaksi kuoron sisällä syntyneistä sävellyksistä ja sanoituksista.

Ylistön yllärit

Ylistön Yllärit on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden sekä henkilökunnan kuoro. Yllärit harjoittelee kerran viikossa rennolla menolla ja esiintyy muutamia kertoja lukuvuoden aikana. Kuoroon ovat tervetulleita kaikki innokkaat – ennakkotaitoja ei vaadita.

Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillit

Puhkupillit koostuvat nimestään huolimatta sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun opiskelijoista. Mukaan mahtuu soittajia myös muistakin opinahjoista. Keikkailemme ahkerasti konsertoiden sekä yksityistilaisuuksissa. Tervetuloa mukaan soittamaan jo seuraaviin harjoituksiin tai tilaa keikalle!

Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri Sinfis

Sinfis on tavoitteellinen harrastajaorkesteri. Harjoittelemme maanantaisin salissa M103 klo 17-20. Mukaan pääsee ilman soittokokeita, soittamaan pääset osallistumalla harjoituksiin. Tavoitteenamme on, nauttia yhdessä musiikin tekemisestä ja konsertoida noin kaksi kertaa lukukaudessa.