JYY etsii Reilu yliopisto -koordinaattoria

JYY ja Jyväskylän yliopisto etsivät koordinaattoria projektille, jonka tavoitteena on Reilun
kaupan -tuotteiden käytön edistäminen ja tietoisuuden lisääminen. Jyväskylän yliopistolla on
ollut Reilu korkeakoulu -arvonimi jo vuodesta 2014. Reilu korkeakoulu -arvonimen säilymisestä
ja käytännön asioiden hoitamista yliopisto on koordinoinut yhdessä JYYn kanssa, joka on
rekrytoinut tehtävään Reilu yliopisto -koordinaattorin.

Reilu yliopisto -koordinaattorin tehtäviin kuuluu tiedottaminen Reilun kaupan -tuotteista sekä
yhteydenpito tiedekuntiin, ainejärjestöihin ja kampusalueella toimiviin opiskelijaravintoloihin.
Koordinaattorin tehtävänkuvaan kuuluu myös kokouksiin osallistumista sekä Reilun kaupan
viikon ja muiden tempausten ja tapahtumien järjestämistä. Reilu yliopisto -koordinaattori tekee
tiivistä yhteistyötä JYYn kehitysyhteistyövaliokunnan kanssa ja raportoi valiokunnalle projektin
etenemisestä säännöllisin väliajoin.

Koordinaattorilta odotetaan motivaatiota, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja,
sujuvaa englannin kielen taitoa ja suomen kielen ymmärrystä sekä vähintään vuoden
sitoutumista tehtävään. Pesti alkaa heti.

Tehtävä on luottamustehtävä. Koordinaattorille maksetaan 300 euron palkkio per vuosi.

Jos kiinnostuit lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen sähköpostitse
osoitteeseen kv-asiantuntija@jyy.fiHakuaika päättyy 18.9. Haastattelut järjestetään viikoilla
38 ja 39. Mahdollisuus myös Skype-haastatteluun.

Lisätietoja antavat:

Ágnes Stojcsics
JYYn Kansainvälisten asioiden asiantuntija
kv-asiantuntija@jyy.fi

Ira Vainikainen
JYYn hallituksen kehitysyhteistyövastaava
ira.vainikainen@jyy.fi

Anna Zumegen
JYYn Reilun kaupan koordinaattori
anna.s.zumegen@student.jyu.fi