Ylioppilaskunnassa on kolme häirintäyhdyshenkilöä, jotka tarjoavat tukea häirintää, ahdistelua, kiusaamista, rasismia, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua kohdanneille opiskelijoille. Keskustelut yhdyshenkilöiden kanssa ovat ehdottoman luottamuksellisia, eikä minkäänlaisiin toimenpiteisiin ryhdytä ilman asianomaisen lupaa.   

Häirintäyhdyshenkilöt eivät toimi tuomareina tai jaa rangaistuksia vaan tarjoavat neuvoja ja tukea tilanteen käsittelyyn. Tarvittaessa häirintäyhdyshenkilö ohjaa lisäavun piiriin. 

Halutessasi voit kääntyä myös hyviksen, YTHS:n, oppilaitospapin tai yliopiston opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijan puoleen.

Häirintäyhdyshenkilöt tarjoavat apua myös JYYn piirissä toimiville järjestöille. Jos järjestöllä ei ole omia häirintäyhdyshenkilöitä, on toiminnassa hyvä viestiä ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöistä. Vaikeammat tapaukset on myös hyvä käsitellä heidän kanssaan. JYYn toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja suosittelemme myös järjestöille omien periaatteiden luomista. JYYn turvallisemman tilan periaatteisiin voi tutustua tästä linkistä (pdf).

Näin tunnistat epäasiallisen käyttäytymisen ja häirinnän  

Epäasiallinen kohtelu on kielteistä käyttäytymistä, jota ei voida pitää yleisen hyvän tavan mukaisena. Epäasiallinen käyttäytyminen voi olla loukkaavien kommenttien esittämistä, sosiaalista eristämistä, juoruilua, mustamaalaamista, nolaamista, huutamista, haukkumista, aiheetonta arvostelua, uhkaavaa käyttäytymistä tai aiheetonta virheistä muistuttamista.   

Häirintä voi kohdistua esimerkiksi ikään, ihonväriin, mielipiteisiin, vakaumukseen, seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Häirintää on loukkaava käytös sanoin, toimin tai asentein. Vihjailu, asiaton ilmehtiminen ja elehtiminen, sopimaton koskettelu, asiattomat yhteydenotot ja karkea puhe ovat häirintää.  

Epäasiallista kohtelua ja häirintää ei tule sietää. Mikäli häirintää kuitenkin esiintyy, on hyvä toimia seuraavien ohjeiden mukaisesti: 

  • Jos joudut epäasiallisen kohtelun tai häirinnän kohteeksi, kerro, että käytös häiritsee sinua. Pyydä henkilöä lopettamaan häiritsevä toiminta. Aina henkilö ei itse ymmärrä toimivansa loukkaavasti. Yliopistoyhteisön jäseninä jokaisella meistä on yhtäläinen oikeus puuttua näissä tilanteissa. Jos et ole pystynyt reagoimaan heti tilanteessa, voit ottaa asian henkilön itsensä kanssa esiin myös jälkikäteen joko suullisesti tai kirjallisesti.  

Jos et halua tai uskalla huomauttaa asiasta suoraan kyseiselle henkilölle, voit olla yhteydessä alla oleviin tahoihin:

Jos toinen osapuoli on opiskelija, ota yhteyttä: 

  • JYYn häirintäyhdyshenkilöihin,  
  • hyvikseen tai  
  • yliopiston opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijaan.  

Jos toinen osapuoli on henkilökunnan edustaja, ota yhteyttä: 

  • Henkilön esihenkilöön, kyseisen yksikön johtoon tai henkilöstöpalveluihin sähköpostitse jyu-at-work-feedback@jyu.fi.  
  • Henkilöstöpalvelujen asiantuntija käsittelee yllä olevaan osoitteeseen lähetetyt viestit ja vie ne luottamuksellisesti eteenpäin. Selvitys lähtee liikkeelle kahden viikon aikana. Vakavissa tilanteissa sähköpostikanavaan jätetään yhteydenottopyyntö yhteystietoineen, koska asiaa selvittävien henkilöiden on pystyttävä puhumaan molempien osapuolten kanssa. Asiasta ilmoittanut henkilö voi halutessaan säilyttää anonymiteettinsä epäillyn henkilön suuntaan koko prosessin ajan.  
  • Muussa hyvien tapojen vastaisessa toiminnassa voit jättää sähköpostiin palautteen, joka toimitetaan kyseiselle henkilölle. Näissä tapauksissa suositellaan, että palautteeseen liitetään myös ehdotuksia, miten henkilö voisi kehittää tekemistään. Koska nämä tapaukset käsitellään anonyymisti, niistä seuranneista toimenpiteistä ei raportoida erikseen asiasta ilmoittaneelle taholle. Henkilöstöpalveluiden yhteyshenkilö välittää palautteen henkilön esihenkilölle. 

Tapausten käsittely on tilannekohtaista, mutta tyypillisesti prosessi etenee JYYllä seuraavasti:  

  • Yhteydenotto saapuu häirintäyhdyshenkilöille sähköpostitse tai puhelimitse.  
  • Häirintäyhdyshenkilöt kuulevat häirintää kokenutta tapahtuneesta ja kysyvät toiveita jatkokäsittelylle. Jatkotoimenpiteisiin ei ole pakko ryhtyä.   
  • Jos ilmoituksen tekijä toivoo, otetaan yhteyttä tilanteen toiseen osapuoleen. Molemmilla osapuolilla on aina oikeus tulla kuulluksi.   
  • Jos molemmat osapuolet ovat suostuvaisia, ehdottavat häirintäyhdyshenkilöt yhteistä sovittelua, jossa asiasta voidaan keskustella ja sopia.   
  • Osapuolille tarjotaan mahdollisuus jälkikäsittelyyn, mikäli kysyttävää nousee esiin vielä tapaamisten jälkeen.  

Sovittelu   

JYYllä sovittelu perustuu VERSO-ohjelman mukaisesti restoratiivisuuteen. Restorativiinen lähestymistapa korostaa kohtaamista, keskustelua ja yhteistyötä. Sovittelussa osapuolia kunnioitetaan oman konfliktinsa asiantuntijoina ja he toimivat itse aktiivisesti tilanteen ratkaisemisessa. Sovittelun tavoitteena on lisätä osapuolten välistä ymmärrystä ja eheyttää rikkoutunut ihmissuhde niin, että konfliktitilanne ei enää toistu.   

Sovittelu on luottamuksellista ja vapaaehtoista. Ennen varsinaista sovittelua sovittelijat tapaavat molempien osapuolten kanssa erikseen, jotta sovittelijat saavat käsityksen tilanteesta.  Sovittelutilanteeseen osallistuvat konfliktin osapuolet ja kaksi koulutettua sovittelijaa JYYltä. Mikäli tapauksen toinen osapuoli on yliopiston henkilökunnan edustaja, on toisena sovittelijana yliopiston edustaja. Osapuolet voivat halutessaan ottaa sovittelutilanteeseen mukaan tukihenkilön. Sovittelussa syntynyt sopimus kirjataan osapuolten muotoilemalla tavalla muistiin ja sopimukseen merkitään seuranta-aika, jolloin tarkastellaan sopimuksen pitämistä.   

Petro Pitkänen

Tähän sähköpostiin lähetetyt viestit välitetään JYYn kaikille häirintäyhdyshenkilöille.