Jyväskylän Ylioppilasteatteri JYT

JYT on haasteita pelkäämätön harrastajateatteri, joka tuottaa näytelmiä ja järjestää teatterikursseja. Valitsemme uusia jäseniä vuosittain. JYTin harjoitus- ja esitystilana toimii Ylioppilastalo Ilokivi.

Jyväspeksi

JyväSpeksi tarjoaa improvisaation ja musiikin täytteistä poikkitieteellistä opiskelijateatteria. Toiminta alkaa jo syksyllä ja jatkuu aina huhtikuun esityksiin saakka. Tule mukaan näyttelemään, bändiin, tanssimaan, puvustamaan, lavastamaan, käsikirjoittamaan, maskeeraamaan tai vaikka markkinoimaan!

Jyväskylän opiskelijakamerat JOPKA

JOPKA ry on valokuvauksesta kiinnostuneiden oma seura. JOPKA järjestää mm. kuvailtoja ja kursseja, jotka ovat avoimia kaikille. Seuran jäsenenä saa tosin etuja, kuten alennusta kurssimaksuista ja Kortepohjassa sijaitsevan studion käytöstä.

Hear

Musiikki-, taide- ja puuhasteluyhteisö Hear ry järjestää tapahtumia yliopistolla ja sen ulkopuolella. Radio Hear myös radioi keikkoja suorina lähetyksinä, joten voit helposti osallistua menoihin vaikka pitäisikin lukea tenttiin tai rahat ovat lopussa.

Kortepohjan roolipelikerho

Ylioppilaskylässä järjestetään maanantaisin roolipelikerho R-talon kerhohuoneella klo 18. Tervetuloa, jos kiinnostaa kokea mielenkiintoisia tarinoita, joihin itse pääsee vaikuttamaan! Pelit vaihtelevat parin kuukauden syklillä kaikesta BESM:in ja Cthulhun väliltä.

Jyväskylän Science Fiction Seura 42

Jyväskylän scifi-seura edistää ja tukee scifi- ja fantasiakulttuurin harrastamista. Jäsenet saavat messevän Alienisti-lehden kotiinkannettuna. Kokoonnumme lukupiirin ja muiden scifi-rientojen merkeissä joka kuun kolmas keskiviikko klo 18 Sohwilla.

Kampus Kustannus

Tule tekemään kirjallisuutta! JYYn julkaisusarja Kampus Kustannus julkaisee kiinnostavaa tieteellistä ja kaunokirjallista kirjallisuutta. Kustantamossa on tehtäviä mm. kielenhuollon, markkinoinnin, taiton ja kustannustoimittamisen parissa. Liity mukaan! Myös kirjaideat tervetulleita!

Kirjoittajapiiri KorteScriberum

KorteScriberum on kirjoittajille ja kirjoittamisesta kiinnostuneille avoin keskustelu- ja palauteryhmä. Teemme myös kirjoitusharjoituksia. Tapaamme parittomien viikkojen keskiviikkoina klo 18 Kortepohjan R-talon kerhohuoneessa 14.9. alkaen. Tervetuloa!

Keski-Suomen sarjakuvaseura

Keski-Suomen Sarjakuvaseura edistää keskisuomalaista sarjakuvakulttuuria. Seura kokoontuu Kortepohjassa tiistaisin kello 18-20. Toimintamme muodostuu vapaamuotoisista koontumisista, sarjakuvatapahtumiin osallistumisesta ja yhteisjulkaisujen tekemisestä.