Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

The Pinstripe

6.4.2018 @ 19:00 - 20:00 | 5,00€

Jyväskyläläinen The Pinstripe valloitti Suomen käsityön museon Sointuja sikarilaatikoista -näyttelyn avajaisissa vuoden alussa ja nyt tarjolla on kokonainen keikka pidemmällä kaavalla näyttelyn soljuessa viimeiselle viikolleen. The Pinstripen rokkia perjantaina 6.4. klo 19. Liput konserttiin ennen keikan alkua, hinta viisi euroa.

”Suoria esikuvia The Pinstripen tyylille on vaikea nimetä, sillä sieltä varastetaan, mistä halvimmalla saadaan ja kenenkään jalanjäljissä ei bändi suoranaisesti kulje. Jos joitain nimiä on mainittava, niin yhdellä lauseella Pinstripen tekemisiä voisi luonnehtia retrosävytteiseksi rokkenrolliksi Melrosen ja Peer Gyntin hengessä, kohti, The Black Crowesin ja Rival Sonsin soundimaailmaa”, kuvaa bändin laulaja Janne Kaartinen.

Tämä kuusijäseninen perusrokkia soittava keskisuomalainen lauma saa jengin liikkeelle omalla persoonallisella soitollaan ja energisellä lavaesiintymisellään. Bändiltä ilmestyi juuri uusi albumi New Feathers. Albumin 40 minuuttia täyttyvät rouheanletkeällä Pinstripe-rockilla, joka saa lanteet liikkeelle. Laulaja-kitaristi Kaartisen karibialaisella rommilla hiottu, karkea ääni saa hunajaista hyväilyä taustalaulajien soundista, basson hakatessa muhkeaa rytmiään. Levy löytyy Soundcloudista ja Spotifystä 15.3.2018 alkaen.

New Feathers rullaa omilla ehdoillaan biisistä toiseen. Välillä on hyvä antaa luiden levähtää ja tunnelmoida muutama hidas, pian kiihdytetään kuitenkin taas hikiseen rytkeeseen moottoritienopeuksin. Albumin ensimmäinen single- ja videobiisi Night Train edustaa rauhallisempaa poljentoa, kun taas toinen single Out Of My Way on lähempänä The Pinstripen riuskempaa ilmaisua.

Tule todistamaan rouheaa menoa itse rokkaavan käsityön keskelle Suomen käsityön museoon perjantaina 6.4. klo 19–20. Ovet auki klo 18.30 Liput ovelta 5e.

The Pinstripe: Janne Kaartinen (laulu ja kitara), Elina Pirkkalainen (laulu), Laura Koistinen (laulu), Heikki Koistinen (basso), Hetku Hedman (kitara), Matti Virkkunen (rummut).

Tiedot

Päivämäärä:
6.4.2018
Aika:
19:00 - 20:00
Hinta:
5,00€
Kotisivu:
http://www.craftmuseum.fi/tiedotteet/18_pinstripe.htm

Tapahtumapaikka

Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Kauppakatu 25
Jyväskylä, 40100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
0142664370
Kotisivu:
www.craftmuseum.fi

Järjestäjä

Suomen käsityön museo
Puhelin:
0142664370
Sähköposti:
sari.k.koskinen@jkl.fi
Kotisivu:
www.craftmuseum.fi

« All Tapahtumat