Kolme opiskelijaa nauraa sohvalla.

Avustukset

Ylioppilaskunnan myöntämien avustusten tarkoituksena on tukea JYYn piirissä toimivien yhdistysten, opiskelijaryhmien ja yksittäisten opiskelijoiden järjestämiä projekteja ja tapahtumia. Avustuksilla halutaan kannustaa opiskelijoita aktiivisuuteen ja uusien toimintamuotojen kehittämiseen.

JYYn avustukset

JYY tarjoaa yhdistyksille ja opiskelijoille kahdenlaista avustusta. Yhdistysten varsinaisen toiminnan tueksi haetaan toiminta-avustusta. Kertaluontoisiin projekteihin sekä liikunta-tapahtumiin voi hakea projekti- ja liikunta-avustusta. Tutustu tarkasti avustusten kriteereihin ennen hakemista ja ota tarvittaessa yhteyttä jäsenpalvelu- ja järjestöasiantuntijaan.

Toiminta-avustukset

Vuonna 2026 ylioppilaskunnan budjetissa on varattuna 20 500 euroa järjestöjen toiminta-avustuksiin. Toiminta-avustukset myönnetään kahdessa osassa; perusosa keväällä ja toimintaperusteinen osa syksyllä. Avustuksen tarkoituksena on tukea JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja edustajistoryhmien perustoimintaa. Edustajistoryhmille avustukset jaetaan ainoastaan keväällä.

Toiminta-avustusta myönnetään hakemusten perusteella ja myöntämisestä päättää JYYn hallitus.

Projekti- ja liikunta-avustukset

Vuonna 2026 projekti- ja liikunta-avustusten kokonaissumma on 5 000€.  Avustuspotti on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä haussa avustuksia myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä ja kahdessa jälkimmäisessä kokonaisharkinnan perusteella hakuajan päätyttyä. Avustusta voidaan myöntää myös pienemmällä summalla, kuin avustusta on haettu. Tarkemmat käsittelyn periaatteet tiedotetaan vuosittain ennen avustushaun alkamista.

Projekti- ja liikunta-avustuksia myönnetään hakemusten perusteella ja myöntämisestä päättää JYYn hallituksen järjestövastaava sekä jäsenpalvelu- ja järjestöasiantuntija.