Vienti
OLL hallitushakukuulutus vuodelle 2026
Valtakunnallisiin opiskelijajärjestöihin valitaan vuosittain luottamustoimijoita edustamaan ja edistämään opiskelijoiden etuja. JYY on jäsen Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:ssä ja mukana vaikuttamassa sekä järjestön linjoihin että...
Kannanotto: Koulutustaso ei nouse leikkauksilla
Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihessä on päätetty leikata korkeakoulutuksesta, joka nakertaa tulevaisuuden hyvinvoinnin pohjaa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta pitää kestämättömänä tapaa, jolla hallitus pyrkii nostamaan...
Kannanotto: Opiskelijat on otettava huomioon julkista liikennettä koskevassa päätöksenteossa
Kohtuuhintaiset liput tulee pystyä säilyttämään Jyväskylän julkisessa liikenteessä. Vuonna 2023 JYYn tekemässä kaupunkipalveluita koskevassa kyselyssä nousi esille, että kaiken kaikkiaan jopa yli 57% kyselyyn vastanneista vähentäisi...
Kannanotto: Seuraavalla valtuustokaudella on turvattava Jyväskylän vapaa-ajan palveluiden saavutettavuus
Mahdollisuus liikkua ja harrastaa on olennainen osa hyvinvointia, niin fyysisen kuin mielenterveydenkin kannalta. Opiskelijoiden alati heikentyvässä taloustilanteessa kohtuuhintaisten ja saavutettavien liikunta- ja harrastuspalveluiden merkitys...
Kannanotto: Jyväskylän on tukittava aivovuoto ja kasvettava Suomen innovaatiokeskukseksi
Jyväskylä, Suomen Ateena, on järvien, kulttuurin ja luonnonkauneuden kaupunki – yksi maan parhaista paikoista asua. Meillä on kuitenkin käsissämme vakava kriisi: aivovuoto, joka uhkaa kaupunkimme tulevaisuutta. Vain 30% Jyväskylän...
Kannanotto: Suomen suurimman opiskelijakaupungin on aika muistaa opiskelijat!
Jyväskylässä melkein joka kolmas asukas on opiskelija. Jyväskylässä asuu noin 45 000 opiskelijaa, joista korkeakouluopiskelijoita on noin 23 000. Opiskelijoiden osuus väestöstä on Jyväskylässä Suomen suurin. Mutta miksi tämä ei...
Kannanotto: Opiskelijoita ei saa unohtaa julkisesta terveydenhuollosta
Moni opiskelija joutuu tukeutumaan yhä hyvinvointialueen terveyspalveluihin, joko YTHS:n sijaan tai sen palveluiden täydentämiseksi. Viimeisimmän korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan vain noin puolet...