Työelämän ja yhteiskunnan murroksesta on puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan, mutta yhteisymmärrystä ratkaisuista ei ole löytynyt. Digitalisaation, globalisaation ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämälle kansainväliselle ja yhteiskuntaa läpileikkaavalle muutokselle on löydettävä vastaus, ja tämä edellyttää uutta osaamista ja innovaatiota. Työpaikkoja myös katoaa ja syntyy ennennäkemättömällä vauhdilla, ja suurin osa näistä syntyvistä työpaikoista edellyttää korkeakoulutusta. Yliopistoilla on merkittävä rooli näiden haasteiden ratkaisemisessa, minkä vuoksi niiden yhteiskunnallinen vastuu lisääntyy 2020-luvulla ja kulut tämän myötä.
Tällä hetkellä yliopistoille kaavaillaan jatkuvan oppimisen uudistusta, väestön koulutustason nostamista, alustamaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämistä, hakijasuman purkamista, sekä parempaa saavutettavuutta. Kaikki tämä edellyttää merkittäviä lisäinvestointeja koulutukseen. Yliopistojen rahoitusta on lisätty 40 miljoonalla eurolla valtion budjetissa 67 miljoonan indeksipalautuksen ohella, mutta tämä summa lähinnä turvaa nykyisen toiminnan tason merkittävien koulutusleikkausten jälkeen. Laajeneva vastuu edellyttää vielä suurempia panostuksia.
Työelämän murros johtaa laajimpaan koulutuksen mullistukseen moneen sukupolveen. Koulutuksen rakenteita ja sisältöjä tullaan mylläämään uusiksi osana jatkuvan oppimisen uudistusta. Rahoitus on keskeinen kysymys jatkuvan oppimisen järjestämisessä. Täydennys- ja uudelleenkoulutuksen järjestäminen merkitsee yliopistoille opiskelijamäärien kasvua, joka taas kerryttää yliopistoille lisää kuluja. Vaikka rahoitusmallissa 2021 (linkki) on kasvatettu jatkuvan oppimisen painoarvoa, tämä ei siltikään paranna yliopistojen rahoitustilannetta mikäli jaettavan rahoituksen määrä pysyy samana kuin ennen.
Yliopistoillemme on kaavailtu lisää vastuita korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa 2030 (linkki). Visiossa linjataan, että puolet nuorista suorittavat korkeakoulututkinnon tulevaisuudessa. Tällä hetkellä yliopistot esittävät tuhansien tutkintojen lisäämistä tutkintotavoitteisiin. Vaarana on jälleen se, että lisärahoitus uupuu vaikka opiskelijamäärät lisääntyvät.
Korkeakoulujen aloituspaikoista on keskusteltu laajasti tämän syksyn aikana, ja aloituspaikkojen lisäämistä on esitetty olennaiseksi tekijäksi koulutustason nostamisessa. Se ei kuitenkaan ole ainoa tapa lisätä yliopistoista valmistuvia tutkintoja. Kanavoimalla lisäinvestointeja opiskelijoiden ohjaus- ja tukipalveluihin voisimme parantaa yliopistojen nykyistä valmistumisprosenttia ja päästä lähemmäs 50 prosentin tavoitetta. Opiskelijavalintauudistuksen yhteydessä lisääntyvät todistusvalinnalla valitut opiskelijat edellyttävät myös yliopistoilta reagointia. Tulevaisuudessa tarvitaan sujuvampia siirtymiä yliopiston sisällä sekä sujuvampaa yhteistyötä toisen asteen kanssa.
Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen ei saa johtaa tilanteeseen, jossa ylioppilaiden koulutus kärsii resurssipulasta. Tutkinto-opiskelijoiden koulutukseen kohdistuvat resurssit on turvattava kasvupaineiden alla. Pahimmillaan pitkittynyt resurssipula voi luoda paineen lukuvuosimaksujen asettamiselle suomalaisille opiskelijoille. Näin ei saa tapahtua. SYL:n täytyy vaatia yliopistoille lisää rahoitusta, jotta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata. Tämän vuoksi täytyy tehdä tiivistä yhteistyötä yliopistojen henkilöstöryhmien, poliitikkojen ja muiden sidosryhmien kanssa.
Suomen viesti korkeakouluille on ollut selvä viimeisen vuosikymmenen ajan: pärjätkää vähemmällä. Tämän on muututtava jos haluamme ratkaista seuraavien vuosikymmenien haasteet. Ilmastonmuutos, globalisaatio, digitalisaatio, jatkuva oppiminen sekä yhteiskunnan eriarvoistuminen ja ikääntyminen haastavat meitä koko ajan yhä enemmän.
Yhteiskunnallinen murros tulee vain kiihtymään 2020-luvulla. Yliopistot voivat tuottaa ratkaisuja ongelmiin jos olemme valmiita niihin investoimaan.
Nikolas Bursiewicz
Kirjoittaja on JYYn hallituksen jäsen ja ehdokas Suomen ylioppilaskuntien hallitukseen 2020