Ajankohtaista

Kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaatimukset tulevaisuudessa

Kansainvälinen opiskelija, joka haaveilee suomalaisesta tutkinnosta joutuu tulevaisuudessa kohtaamaan kasvavia kustannuksia. Kv-opiskelijan toimeentuloedellytyksiä kiristetään usealla sadalla eurolla kuukautta kohti. Samaan aikaan kv-opiskelijoiden hakijamaksut palautetaan, lukuvuosimaksut täyskatteellistetaan ja apurahoja vähennetään. Tämä on vastoin Suomen tasa-arvon ja…

JYYn luottamustoimijat vuodelle 2025 on valittu

JYYn puheenjohtajisto ja hallitus vuodelle 2025 on valittu. Valinnat tehtiin edustajiston kokouksessa torstaina 28.11.2024.  Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi valittiin Eetu Aalto (Alvarin Unioni) ja varapuheenjohtajaksi Tatu Malm (Jyviva).  Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Venla Suosalo (Jyviva). Hallitukseen valittiin seuraavat…

JYYn Heli Ylikoski valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2025

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) ehdokas Heli Ylikoski on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2025. Valinta tehtiin SYLin liittokokouksessa Aalto-yliopistolla 15.–16. marraskuuta.  Ylikoski toimii tällä hetkellä JYYn hallituksen jäsenenä, vastuualueenaan korkeakoulupolitiikka. Ylikoski opiskelee…

Kaikki ajankohtaiset

Tule mukaan toimintaan!

Opiskelijat voivat vaikuttaa ylioppilaskunnan toimintaan esimerkiksi äänestämällä tai asettumalla ehdokkaaksi edustajistovaaleissa!

Lue lisää