Soitin viikonloppuna hyvälle ystävälleni Berliiniin. Hänellä on ollut aikamoinen vuosi, hän on väitellyt, saanut tutkijatohtorin pestin ulkomailta, muuttanut, opetellut uutta kieltä ja jättänyt hetkelliset hyvästit rakkaimmilleen. Juttelimme jaksamisesta, ja siitä miten jaksaminen muuttuu syksyisin. Kuinka kynttilät, villasukat, teekupponen, kotisänky, ruoanlaitto ja kotoilu tuntuvat lataavan akkuja enemmän, kuin reippailu, sosiaalisuus, aktiivisuus ja reissaaminen. Kuinka kuitenkaan pelkkä uni ei ole riittävä tekijä palautumiseen ja jaksamiseen. Unen merkityksestä puhutaan paljon, eikä sitä voi vähätellä mutta palautumiseen ja jaksamiseen liittyy monia muitakin palauttavia asioita kuin uniaika.
Pohdimme ystäväni kanssa sitä, kuinka me molemmat tunnumme tarvitsevan paljon omaa oleiluaikaa syksyisin. Kotona puuhastelua. Joutilaisuutta. Aikatauluttomuutta. Ja kuinka sitä on ehkä vaikeaakin järjestää, koska sen järjestäminen voi tuntua itsekkäältä.
Olen sellainen, että täytän kalenterini helposti sosiaalisilla tapahtumilla, tekemisellä, liikunnalla ja töillä. Harvemmin minulla on väljää aikaa. Toisaalta rakastan aktiivisuuttani mutta toisaalta se myös vaatii energiaani. Tunnistaessani asian itsessäni, ymmärrän, että minulle on nimenomaan tärkeää merkitä kalenteriin tai ainakin päähäni joutilaisuushetkiä. Niitä kun en tee mitään tavoitteellista tai merkityksellistä. Niitä kun joko vain olen, rentoudun, laitan ruokaa, kastelen kukkia, silitän tyynyliinoja tai katson parvekkeeni valoja. Kun olen arjessa läsnä.
Muutamia vuosia sitten elämässäni tapahtui isoja ja raskaita mullistuksia. Ne vaativat minulta energiaa ja koin itseni todella väsyneeksi, vaikken tehnyt mitään fyysisesti raskasta. Alkuun yritin hoitaa tilannettani ja väsymystäni kuten ennenkin: sosiaalisuudella, treeneillä ja tekemisellä. Hyvin pian jouduin toteamaan, ettei se toimi, minua ei huvita, en jaksa, minun kehoni ei ota vastaan tätä normaalisti toimivaa parannuskeinoa. Jouduin pysähtymään ja miettimään, että mitä minä todella kaipaan? Kaipasin unta, hengittelyä, rentoutumista, rauhallisia kävelylenkkejä jäällä, läheisiä ihmisiä ja rauhoittavaa yinjoogaa. Päätin antaa aikaa sille, että käyn läpi suruprosessia, joka minulta energiaa kaikelta muulta. Tutustuin tuolloin Yogobe:hen ja tein joka ilta sen avustuksella lyhyen, laiskan, rauhoittavan ja palauttavan yinjoogaharjoituksen. Olin löytänyt joogan jo vuosia aiemmin, kun edellinen elämänmuutos kohtasi minut. Silloinkin koin joogan lisäävän pystyvyyttäni käsitellä mullistuksia. Tuona hetkenä kotijoogailu tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin tunneille lähteminen. Olen pitänyt sen jälkeen rentoutumis- ja joogaharjoituksia elämässäni, toisinaan tarpeen vaatiessa enemmän, toisinaan vähemmän.
Kohtaamme kaikki elämässämme vastoinkäymisiä, surua ja pettymyksiä. Ne voivat parhaimmillaan kääntyä omaan itseen ja elämään tutustumisen paikoiksi, jälkikäteen jopa opettavaisiksi positiivisuuden kokemuksiksi. Ypöyksin niitä on raskasta käsitellä ja niihin tarvitaankin usein tukea, läheisiltä ja ympäristöltä. Haluamme korkeakoululiikunnalla tarjota tukea ja iloa, joten jokainen koko vuoden liikuntatarran ostanut saa Yogobe:n verkkojäsenyyden ilmaiseksi elokuun 2019 loppuun saakka. Tukemaan ja rauhoittamaan silloin kun on sellaisen tarve ja energisoimaan ja aktivoimaan silloin kun on sen aika. Yogobesta löydät monenlaisia rentoutumiseen, joogaan, treeniin ja hyvinvointiin liittyviä harjoituksia, joita voit tehdä missä ja milloin vain.
Jos sinulla on koko vuoden liikuntatarra tai haluat ostaa sen, lisätietoja siitä, kuinka saat yogoben käyttöösi löytyy: https://www.korkeakoululiikunta.fi/fi/korkeakoululiikunta/yogobe
Terkuin, Henna
Liikuntasuunnittelija, Korkeakoululiikunta