Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) julistaa haettavaksi seuraavan tehtävän:
Jyväskylän yliopiston hallituksen opiskelijajäsen (1)
Hakukuulutus on asetettu nähtäville 10.8.2023 klo 13.30
Nähtäville asetti: korkeakoulupoliittinen asiantuntija Teemu Vasama
Hakuaika alkoi nähtäville asettamisesta ja päättyy sunnuntaina 27.8.2023 klo 23.59.
Hallituksen jäsen valitaan 1.1.2024 alkavalle kaksivuotiskaudelle.
Jyväskylän yliopiston hallituksen tehtävät
Jyväskylän yliopiston hallitus on yliopiston strategisen tason päätöksentekijä, jonka on edistettävä yliopiston kokonaisetua ja ajateltava koko yliopiston parasta. Hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista yksi on opiskelija. Valittavan hallituksen opiskelijajäsenen tulee voida sitoutua Jyväskylän yliopiston arvoihin ja eettisiin periaatteisiin.
Hallituksen lakisääteisiin ja sääntömääräisiin tehtäviin kuuluu mm. päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista. Lisäksi hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja vastaa yliopiston varallisuuden hoidosta ja käytöstä. Hallitus käsittelee myös taloudellisesti merkittäviä päätöksiä kuten yliopistokampuksen kehittämistä.
Hallituksen tehtävät on määritelty tarkemmin yliopistolain 14 §:ssä sekä Jyväskylän yliopiston johtosäännön 4 §:ssä. Hallituksen vuosikello ja työjärjestys löytyvät täältä ja julkiset esityslistat ja pöytäkirjat täältä.
Hallituksen jäsenille maksetaan yliopistokollegion päättämää kuukausi- ja kokouspalkkiota.
Hakukelpoisuus
JYYn ohjesääntö opiskelijaedustajista määrää hakukelpoisuudesta seuraavaa (5 §):
Opiskelijaedustajan kelpoisuusvaatimukset täyttäväksi katsotaan henkilöt, joilla on oikeus suorittaa Jyväskylän yliopistossa alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto. Lisäksi hakukelpoisia ovat vaihto-opiskelijat tai erillisellä opinto-oikeudella opiskelevat, jotka ovat maksaneet JYYn jäsenmaksun. Hakukelpoisia ovat myös JYYn henkilökunnan jäsenet, vaikka heillä ei olisi edellä mainittua tutkinnonsuoritusoikeutta, jollei kyse ole tiedekunnan toimielimestä kuten 6 §:ssä esitetään. – –
Kelpoisuuden edellytyksenä on, että opiskelijan ilmoittautuminen läsnäolevaksi Jyväskylän yliopistoon on kirjattu rekisteriin ennen hakuajan päättymistä. Mikäli tämä ei ole ollut mahdollista, kelpoisuuden edellytyksenä on, että hakija on ennen hakuajan päättymistä toimittanut ylioppilaskunnalle riittävät todisteet ilmoittautumisestaan läsnäolevaksi. Jos hakuaikaa jatketaan, kelpoisuus määrittyy alkuperäisen haun päättymisajankohdan mukaan.
Opiskelija on hakukelpoinen myös siinä tilanteessa, että hän ei ole läsnäoleva hakuprosessin aikana mutta on ilmoittautunut läsnäolevaksi alkaen viimeistään siitä päivästä, kun haettavan tehtävän toimikausi alkaa. Tällöinkin ilmoittautumisen läsnäolevaksi tulee olla kirjattuna rekisteriin tai se tulee todistaa ennen hakuajan päättymistä.
Kelpoisia yliopiston toimielimen opiskelijaedustajaksi eivät ole ne henkilöt, jotka yliopiston vaalijohtosäännön nojalla ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia yliopiston henkilöstöön kuuluvina.
Valintaperusteet
Opiskelijaedustajien valinnassa vaikuttavat ensisijaisesti seuraavat yleiset kriteerit:
- valmiudet toimia tehtävässä ja sitoutua siihen
- kokemus tehtävään liittyvästä luottamustehtävästä tai muusta tehtävästä
- motivoituneisuus tehtävään
Toimiakseen menestyksekkäästi tehtävässään yliopiston hallituksen opiskelijajäseneltä edellytetään kykyä omaksua ja hallita suuria kokonaisuuksia sekä tehdä rakentavaa yhteistyötä yliopiston operatiivisen johdon, muiden hallituksen jäsenten ja keskeisten sidosryhmien kuten ylioppilaskunnan kanssa.
Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenen tehtävän kannalta eduksi katsotaan erityisesti yliopistomaailman ja opiskelijoiden tilanteen tuntemus sekä monipuolinen korkeakoulupoliittinen osaaminen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Eduksi katsotaan lisäksi aiemmat (erityisesti yliopistotason) opiskelijaedustajan tehtävät sekä Jyväskylän yliopiston ajankohtaisten erityiskysymysten tunteminen. Eduksi katsotaan myös kokemus työnantajanäkökulmasta sekä talouteen ja sijoittamiseen liittyvä osaaminen ja kiinnostus.
Toivomme hakijoilta kykyä kriittiseen ajatteluun sekä visioita siitä, millainen Jyväskylän yliopiston tulisi tulevaisuudessa olla.
Valintaperusteita arvioidaan vapaamuotoisen hakemuksen, ansioluettelon, ennakkotehtävän ja haastattelun avulla.
Tehtävään hakeminen ja valintaprosessin kulku
Tehtävää haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta käy ilmi haettava tehtävä, hakijan koko nimi, opiskelijanumero, sähköpostiosoite, puhelinnumero, tiedekunta ja tutkinto-ohjelma sekä aiempi kokemus, osaaminen ja motivaatio, jotka hakija toivoo otettavan huomioon valintaa tehtäessä. Hakemus voi sisältää myös erillisen ansioluettelon.
Hakemus toimitetaan hakuajan puitteissa ylioppilaskuntaan jäsenpalvelu- ja järjestösihteeri Petro Pitkäselle, joka tarkastaa hakijoiden hakukelpoisuuden. Hakemus tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen jasenpalvelusihteeri@jyy.fi. Otsikoi sähköpostisi “Hakemus yliopiston hallituksen opiskelijajäseneksi”. Hakemukset kuitataan vastaanotetuiksi.
Hakuaika on 10.–27.8. Valinnan valmistelusta vastaa erityinen valintatoimikunta, joka valitsee haastatteluun kutsuttavat kokouksessaan viikon 35 alussa. Haastatteluun kutsuttaville lähetetään ennakkotehtävä, joka tulee palauttaa viimeistään sunnuntaina 3.9. klo 23.59. Haastattelut järjestetään yliopiston kampuksella ensisijaisesti keskiviikkona 6.9. klo 9–12 ja 15–18 välillä ja toissijaisesti torstaiaamuna 7.9. Erityinen valintatoimikunta tekee ehdotuksen valittavasta henkilöstä JYYn edustajistolle, joka tekee lopullisen valinnan kokouksessaan 13.9. Haastatteluun kutsutuille hakijoille tarjotaan mahdollisuus esittäytyä kyseisessä edustajiston kokouksessa.
Lisätietoja antavat
Haku- ja valintaprosessiin liittyvissä asioissa:
Korkeakoulupoliittinen asiantuntija Teemu Vasama
kopo-asiantuntija@jyy.fi
050 330 1025
Yliopiston hallituksen työskentelyyn liittyvissä asioissa:
Yliopiston hallituksen opiskelijajäsen Ira Vainikainen
irjujova@student.jyu.fi