Henkilöstöuutisia Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta!

Lounasravintola Ilokiven ravintolapäälliköksi on nimitetty Kati Lemiläinen ja hän aloittaa tehtävässään 7.5.

”Kati siirtyy meille ravintola Sohwin keittiöpäällikön tehtävistä, jonka lisäksi hän vastasi Sohwin liiketoiminnan pyörittämisestä ja markkinoinnin sekä viestinnän kehittämisestä. Saamme paljon uutta osaamista ja näkemystä lounasravintolan palvelukokonaisuuden ja koko Ilokiven näkyvyyden edelleen kehittämiseksi.” – JYYn toimitusjohtaja Marko Huttunen.

Jyy Palvelut Oy:ssä on aloittanut uusina työntekijöinä palveluohjaaja Sanna Kuisma ja yhteisömanageri Pihla Honkaniemi.

Sannan tehtäviin kuuluu siivoustyön johtaminen, huoneistotarkastusten, vikailmoitusten ja kalustettujen asuntojen sekä yhteisötoiminnan koordinointi ja kehitystyö. Jatkossa edellä mainitut tehtävät yhdistetään palvelukokonaisuudeksi, uudella asiakaslähtöisellä tavalla.

Pihlan tehtäviin kuuluu asukkaiden vaikutus- ja harrastusmahdollisuuksien edistäminen, yhteisöllisyyden kehittäminen ja asiakaspalvelutyöt.

Tervetuloa taloon!