Jokavuotinen lukuvuositarramme

”Moi saako sulta… sitä leimaa, eiku tarraa vai mikäseoli?” Tämän kysymyksen kuulen kynnykseltäni varsin usein! No täältä JYYn keskustoimistolta Ilokiveltähän niitä lukuvuositarroja saa! Siis niitä kimaltavia pieniä juttuja, jotka kertovat jäsenmaksustasi ja siten myös opiskelijastatuksesi voimassaolosta. Nyt jaettava 9/2020-tarra ilmaisee voimassaolon ensi vuoden syyskuun loppuun ja 1/2020-tarra tammikuun loppuun.

Tämähän tarkoittaa sitä, että viime lukuvuoden 9/2019-tarra kortissasi on voimassa vielä syyskuun loppuun! Hoppua tuoreemman tarran noutamiseen ei siis ole, mutta ehkäpä asia kannattaa hoitaa ennen lokakuun ensimmäistä viikkoa tai syyskuun kahden ensimmäisen viikon ruuhkahuippua.

Jos JYYn toimiston aukioloajat eivät sovellu päivärytmiisi tai asut toisella paikkakunnalla, voit saada tarran korttiisi muullakin tavoin kuin paikan päällä piipahtamalla, joko postitse tai noutamalla tarran toisen ylioppilaskunnan toimistolta. Tämä vaatii kuitenkin toimenpiteitä.

Jos haluat tarran postitse, lähetä opiskelijakorttisi (sellainen, joka ei ole maksuväline), sekä postimerkillä ja osoitteellasi varustettu palautuskuori JYYn toimistolle (JYY, Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä). Kortin saavuttua se saa uutukaisen tarran kylkeensä ja lähetän sen sitten takaisin. Ilman palautuskuorta lähetettyä korttia ei postiteta takaisin. Huomioithan myös, että JYY ei vastaa postissa kadonneista korteista.

Voit myös noutaa tarran jonkun muun ylioppilaskunnan toimistolta viiden euron palvelumaksua vastaan. Mikäli haluat noutaa tarran toisen ylioppilaskunnan toimistolta, ota aina ensin yhteyttä JYYn toimistoon sähköpostitse.

Tekniikan ihmelapsi toki käyttää sähköistä opiskelijakorttia! Digitaalinen opiskelijatunniste FrankApp on jälleen maksuton, jotenkin senkin voit ottaa käyttöön kortin rinnalle tai käyttää vaikka yksinomaan sitä. FrankAppiin tarra päivittyy parilla klikkauksella lukuvuoden vaihtuessa.

Mikäli joku asia lukuvuositarroista tai opiskelijakorteista jäi mietityttämään, tsekkaa Usein kysytyt kysymykset tai lähetä sähköpostia minulle.

Eetu Heiska
jäsenpalvelu- ja järjestösihteeri

JYYn keskustoimiston aukioloajat syksyllä 2019

25.8. asti
ma-to 11-16, pe 11-15

26.8. – 15.9.
ma-to 11-17, pe 11-15

16.9. alkaen
ma-to 12-16, pe 12-15