JYY hakee Amazing Race Jyväskylä -projektikoordinaattoria sekä Jyrock talkookoordinaattoria

Amazing Race Jyväskylä on kaupunkisuunnistuskilpailu Jyväskylän korkeakouluopiskelijoille. Tapahtuma toteutetaan vappuaattona 30.4.2022 Jyväskylän kaupungin alueella. Joukkueet suunnistavat vihjeiden perusteella rastilta toiselle. Rata tekee laajan kierroksen Jyväskylässä, ja nopein joukkue voittaa kilpailun.

Projektikoordinaattorin tehtäviin kuuluvat tapahtuman suunnittelu ja käytännön järjestelyt, yhteistyötahojen ja apurahojen hakeminen tapahtuman rahoittamiseksi, työryhmän kokoaminen ja yhteydenpito sen jäsenten välillä.

Työ edellyttää oma-aloitteisuutta sekä ryhmätyö-, organisointi- ja projektinhallintataitoja. Työ on projektiluontoinen ja alkaa tammikuussa tai sopimuksen mukaan. Työ painottuu maalis-huhtikuulle. Tapahtuman jälkeiset työt ja loppuraportointi vievät vielä hieman aikaa toukokuussa. Tehtävästä maksettava palkkio on 1 200 €.

Jyrock on Suomen vanhin ja maineikkain sisäfestari. Kaksipäiväinen festivaali toteutetaan 8.-9.4.2022 Ilokivessä. Festivaaleilla esiintyy uusia ja nousevia artisteja.

Jyrock talkookoordinaattorin tehtäviin kuuluu talkoolaisten rekrytoiminen, heidän työvuorojensa suunnittelu, perehdytys, motivointi ja koordinointi sekä karonkan järjestäminen. Talkookoordinaattori avustaa Jyrock työryhmää myös muissa tuotannollisissa prosesseissa tarpeen mukaan. Tehtävästä ei makseta palkkiota, mutta se voidaan neuvotella esimerkiksi osaksi opintokokonaisuutta.

Molempien koordinaattoripaikkojen haku päättyy perjantaina 14.12.2021.

Lähetä hakemus ansioluetteloineen sähköpostin liitetiedostona pdf-muodossa määräaikaan mennessä osoitteeseen tapahtumatuottaja@jyy.fi

Lisätietoa

Laura Partamies
Tapahtumatuottaja
tapahtumatuottaja@jyy.fi
045 137 1961