JYY etsii Reilu yliopisto -koordinaattoria

JYY ja Jyväskylän yliopisto etsivät koordinaattoria projektille, jonka tavoitteena on Reilun kaupan -tuotteiden käytön edistäminen ja tietoisuuden lisääminen. Jyväskylän yliopistolla on ollut Reilu korkeakoulu -arvonimi jo vuodesta 2014. Reilu korkeakoulu -arvonimen säilymisestä ja käytännön asioiden hoitamista yliopisto on koordinoinut yhdessä JYYn kanssa, joka on rekrytoinut tehtävään Reilu yliopisto -koordinaattorin.

Reilu yliopisto -koordinaattorin tehtäviin kuuluu tiedottaminen Reilun kaupan -tuotteista sekä yhteydenpito tiedekuntiin, ainejärjestöihin ja kampusalueella toimiviin opiskelijaravintoloihin. Koordinaattorin tehtävänkuvaan kuuluu myös kokouksiin osallistumista sekä tempausten ja tapahtumien järjestämistä. Reilu yliopisto -koordinaattori tekee tiivistä yhteistyötä JYYn kehitysyhteistyövaliokunnan kanssa ja raportoi valiokunnalle projektin etenemisestä säännöllisin väliajoin.

Koordinaattorilta odotetaan motivaatiota, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, sujuvaa englannin kielen taitoa ja suomen kielen ymmärrystä sekä vähintään vuoden sitoutumista tehtävään. Pesti alkaa virallisesti elokuussa, mutta perehdytys tehtävään aloitetaan kuitenkin jo toukokuussa uuden koordinaattorin löytyessä.

Tehtävästä maksetaan 300 euron palkkio per vuosi.

Jos kiinnostuit lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen sähköpostitse osoitteeseen kv-asiantuntija@jyy.fi. Hakuaika päättyy 26.5. Haastattelut järjestetään viikoilla 22 ja 23. Mahdollisuus myös Skype-haastatteluun.

Lisätietoja antavat:

Ágnes Stojcsics
JYYn Kansainvälisten asioiden asiantuntija
kv-asiantuntija@jyy.fi

Ira Vainikainen
JYYn hallituksen kehitysyhteistyövastaava
ira.vainikainen@jyy.fi

Anna Zumegen
JYYn Reilun kaupan koordinaattori
anna.s.zumegen@student.jyu.fi