JYY hakee koordinaattoria ympäristöviikolle 2019

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee koordinaattoria syksyn 2019 ympäristöviikolle.

Syksyllä 2019 järjestetään perinteiseksi muodostunut JYYn ympäristöviikko. Haluatko olla vaikuttamassa paikallisella tasolla kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja ympäristönsuojeluun? Koordinaattorina pääset järjestämään ympäristöteemaisia tapahtumia ja vaikuttamaan samalla opiskelijoiden käsitykseen ympäristön hyvinvoinnista.

Koordinaattorin työ alkaa keväällä ympäristöviikon suunnittelulla ja päättyy syksyllä viikon jälkeen palautettavaan raporttiin. Työtehtäviin kuuluvat ympäristöviikon tapahtumien suunnittelu ja järjestäminen, tiedottaminen sekä yhteydenpito ympäristövaliokuntaan ja muihin yhteistyökumppaneihin. Koordinaattori kokoaa ympärilleen vapaaehtoisryhmän, jonka kanssa hän valmistelee ja toteuttaa ympäristöviikon.

Työtä on eniten lokakuussa tai marraskuussa, mutta koordinaattorilta vaaditaan sitoutumista tehtävään jo kevätlukukaudelta lähtien. Hakijalta edellytetään sujuvaa suomen kielen taitoa. Hyvä englannin kielen taito katsotaan eduksi, samoin aiempi kokemus tapahtumien järjestämisestä, viestinnästä ja ryhmän johtamisesta. Tärkeintä on kuitenkin innostus ympäristövaikuttamiseen!

Koordinaattorina toimiminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppia lisää ympäristöasioista, projektityöstä, viestinnästä ja ryhmän johtamisesta. Apuna koordinaattorilla on JYYn ympäristösektori ja ympäristöviikon vapaaehtoisryhmä. Tehtävästä maksetaan 300 euron palkkio.

Hakuaika alkaa 29.4.2019 ja päättyy 8.5.2019. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen ville.harsila@jyy.fi. Haastattelut järjestetään viikolla 20 ja 21. Mahdollisuus myös Skype-haastetteluun.

Lisätietoja

JYYn hallituksen ympäristövastaava Ville Härsilä
ville.harsila@jyy.fi