JYY hakee päätoimittajaa Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäriin

The position requires fluency in Finnish, therefore the notice is only posted in Finnish.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) hakee Jyväskylän ylioppilaslehteen uutta päätoimittajaa 15.1.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. JYY on noin 13 000 yliopisto-opiskelijan muodostama julkisoikeudellinen yhteisö. Toimimme jäsentemme edunvalvonta- ja palveluorganisaationa.

Jyväskylän ylioppilaslehti on vuodesta 1960 ilmestynyt opiskelijamedia, jonka jutut käsittelevät muun muassa opiskelijaelämää, yhteiskuntaa, kulttuuria ja ajankohtaisia ilmiöitä. Painettu lehti ilmestyy kuudesti lukuvuoden aikana. Lisäksi Jylkkäri ilmestyy verkossa ja sillä on aktiivinen somepresenssi. Jylkkäri on ilmaisjakelulehti, joka rahoitetaan ylioppilaskunnan budjetista ja mainostuotoista. Printtilehti jaetaan yliopiston kampuksille, kaupungille ja ylioppilaskylään.

Tehtävä vaatii taitoa lehden suunnittelusta sekä kykyä tehdä itsenäisiä toimituksellisia päätöksiä. Tehtävän menestyksekkään hoidon edellytyksenä on yliopistoyhteisön ja ylioppilaskunnan tuntemus.

Edellytämme sinulta:

  • taitoa kirjoittaa erityyppisiä juttuja sekä editoida muiden tekstejä
  • erinomaista suomen kielen ja hyvää englannin kielen taitoa
  • kokemusta lehden taittamisesta, valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä
  • kykyä ylläpitää ja kehittää lehden sähköisiä viestintäkanavia: nettisivut, sosiaalinen media (mahdollisuus kehitellä myös video- ja podcast-tuotantoa)
  • soveltuvia korkeakouluopintoja
  • kokemusta ihmisten johtamisesta

Tarjoamme sinulle muun muassa:

  • mahdollisuuden revitellä ja päästä julkaisemaan Suomen kiinnostavimpia juttuja
  • mahdollisuuden kehittää luovasti lehden sähköistä viestintää (sosiaalinen media, videot, podcastit)
  • korkeakoulukentän tarjoileman alati muuttuvan ja moniäänisen toimintaympäristön
  • intohimoisen ja kannustavan työyhteisön
  • mahdollisuuden hakea asumaan JYYn omistamiin asuntoihin
  • vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen

Päätoimittajan palkka on Journalistiliiton työehtosopimuksen mukainen, palkkaluokka IIIa. Lehden työntekijät lomautetaan kesä–heinäkuuksi ja joulukuuksi, jolloin lehti ei ilmesty. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Mikäli olet mielestäsi kaikkien aikojen paras tuleva Jylkkärin päätoimittaja, toimita hakemuksesi, ansioluettelosi ja työnäytteesi pdf-tiedostoina torstaihin 2. marraskuuta klo 23.59 mennessä osoitteeseen teemu.vasama@jyy.fi. Sähköpostin otsikoksi ”Jylkkärin päätoimittajan haku”. Hakemukset kuitataan vastaanotetuksi. Tulemme ottamaan yhteyttä haussa etenevien hakemuksessaan ilmoittamiin suosittelijoihin.

Haastattelut järjestetään ensisijaisesti keskiviikkona 8.11. ja toissijaisesti perjantaina 10.11. Jyväskylän yliopiston kampusalueella. Haastattelut suorittaa edustajiston asettama rekrytointiryhmä, joka myös tekee esityksen valittavasta henkilöstä edustajistolle. Lopullisen valinnan tekee edustajisto kokouksessaan 23.11. torstai-iltana. Kärkihakijat haastatellaan lyhyesti uudelleen edustajiston kokouksessa suljetuin ovin.

Toivomme hakijoiksi kaiken taustaisia henkilöitä.

Hakemukset

Sähköpostitse: teemu.vasama@jyy.fi

Lisätietoja antavat

Jylkkäristä ja sen toiminnasta:

Oona Komonen
Jylkkärin päätoimittaja
paatoimittaja@jylkkari.fi

Ylioppilaskunnasta ja rekrytointiprosessista:

Teemu Vasama
JYYn toiminnanjohtaja
teemu.vasama@jyy.fi
+358 45 138 6816