JYY hakee ympäristöviikon koordinaattoria

Jyväskylän ylipiston ylioppilaskunnan (JYY) hakee koordinaattoria syksyn 2018 ympäristöviikolle. JYY on järjestänyt ympäristöviikkoa jo useita vuosia ja muutaman vuoden ajan tehtävään on ollut tapana valita projektikoordinaattori vastaamaan viikon suunnittelusta sekä toteuttamisesta.

Ympäristöviikon koordinaattorin rekrytointi aloitetaan loppukeväästä, sillä teemaviikon suunnittelu tulisi aloittaa jo kesällä. Ympäristöviikonkoordinaattori aloittaa työn kokoamalla itse vapaaehtoisryhmän, jonka kanssa hoitaa viikon järjestämiseen liittyvistä asioista ja vastaa viikon suunnittelutyöstä. Työtehtäviin kuuluu ympäristöviikon tapahtumien ideointi ja järjestäminen sekä niistä tiedottaminen. Lisäksi koordinaattori pitää aktiivisesti yhteyttä JYYn ympäristövaliokuntaan ja muihin yhteistyökumppaneihin.

Koordinaattorilta odotetaan vastuullisuutta, kokemusta organisoimisesta ja oma-aloitteista asennetta tehtävään sekä tietysti kiinnostusta ympäristöasioista. Koordinaattorina toimiminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppia projektityöstä, ryhmän johtamisesta ja ympäristövaikuttamisesta.

Koordinaattorille maksetaan työstä 300€ palkkio.

Hakuaika päättyy 7.5. Haastattelut järjestetään viikolla 19. Mahdollisuus myös Skype-haastatteluun.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse JYYn ympäristövastaavalle: wilma.jyrkinen@hallitus.jyy.fi

Lisätietoja:

JYYn hallituksen ympäristövastaava Wilma Jyrkinen

wilma.jyrkinen@hallitus.jyy.fi