JYY pomputti korkeakouluopiskelijoita 24 tunnin ajan

Tiedote 27.5.2021

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn toimijat pomppivat vuorokauden aikana yhteensä arviolta noin 140 000 kertaa eli jokaisen jyväskyläläisen puolesta.

JYYn hallituslaisia poseeraa yhdessä pomppulinnan kanssa.
JYYn hallituslaisia yhdessä pomppulinnan kanssa. Kuva: Petri Laaksonen.

JYY pomputti korkeakouluopiskelijoita vesisateesta ja kovasta tuulesta huolimatta onnistuneesti 24 tuntia kuntavaalien alla.

JYYn kuntavaalitempauksen myötä tulevat päättäjät pystyvät keskittymään nyt siihen, että Jyväskylästä rakennetaan Suomen paras opiskelijakaupunki.

– Opiskelijoiden tulee olla osa Jyväskylän päätöksentekoa, ja opiskelijoita tulee osallistaa valmisteluvaiheesta lähtien kaupungin päätöksenteossa. Näin Jyväskylästä voidaan aidosti rakentaa Suomen paras opiskelijakaupunki, toteaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petri Laaksonen.

Tulevana valtuustokautena tulee Jyväskylässä panostaa laajasti opiskelijoiden hyvinvointiin.

– Opiskelijoiden hyvinvointiin panostetaan esimerkiksi tarjoamalla matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita sekä suuntaamalla laajasti eri harrastuspalveluita opiskelijoille, jatkaa Laaksonen.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Petri Laaksonen
Hallituksen puheenjohtaja
hpj@jyy.fi
+358 45 137 1964


Löydät kuvia tempauksesta täältä. Kuvien yhteydessä tulee mainita kuvaajaksi Petri Laaksonen.