JYYn toiminnanjohtajaksi valittu Teemu Vasama

JYYn toiminnanjohtajaksi on valittu Teemu Vasama. Edustajisto päätti valinnasta kokouksessaan keskiviikkona 28.8.  

Vasama on toiminut toiminnanjohtajan sijaisena syyskuusta 2023 alkaen. Aiemmin Vasama on toiminut JYYssä hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 ja korkeakoulupoliittisena asiantuntijana vuosina 2022-2023. 

“Olen valtavan kiitollinen tästä luottamuksesta. JYY on ollut minulle pitkään merkityksellinen yhteisö, ja on suuri kunnia saada jatkaa työtä entistä paremman ylioppilaskunnan eteen yhdessä loistavan tiimimme kanssa”, Vasama kertoo. 

Myös ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja rekrytointitiimiä johtanut Hilma Hintikka iloitsee Vasaman valinnasta. 

“Saimme iloksemme valita uuden toiminnanjohtajan erittäin tasokkaiden hakijoiden joukosta. Vasama on toiminut toiminnanjohtajan sijaisuudessaan ansiokkaasti ja iloitsemme hyvin sujuneen yhteistyön jatkumista. Olemme hyvin luottavaisia siitä, että hän on oikea henkilö luotsaamaan JYYtä eteenpäin”, Hintikka kertoo. 

Toiminnanjohtaja vastaa ylioppilaskunnan palvelu- ja etujärjestötoiminnasta sekä niiden johtamisesta. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu myös muun muassa henkilöstö- ja taloushallintoa sekä hallituksen ja edustajiston päätöksenteon valmistelua.