Muistan kun erään kurssin ensimmäisellä luennolla opettaja keksi sulattaa jäätä hiukan poikkeuksellisella kysymyksellä. Hän ei ollut kiinnostunut kotipaikkakunnistamme saati siitä, millaiset ennakkotiedot meillä oli kurssin aiheesta, vaan siitä, mikä ketäkin ärsytti eniten? Koska kyseisestä kurssista on jo monta vuotta, olen ehtinyt unohtaa suurimman osan ryhmäläisten antamista vastauksista. Yksi on kuitenkin jäänyt mieleeni: “Ihmiset, jotka yrittävät aina olla täydellisiä.”
Täydellisyyden tavoittelulla on nimikin, perfektionismi. Luulisin ymmärtäväni, mikä siihen taipuvaisissa ihmisissä häiritsi entistä kurssikaveriani. Muistan itse, kuinka ala-asteella eräs luokkatoverini sanoi, että yhdeksikkö on huono numero, ja miten kovat suorituspaineet se minulle silloin aiheutti. En osaa edes kuvitella, miltä kyseinen kommentti olisi tuntunut sellaisesta oppilaasta, jolle kasikin olisi kovan työn takana. Perfektionisti voi levittää ympärilleen riittämättömyyden tunnetta, vaikka arvostelisi vain ja ainoastaan itseään. Täysin oma lukunsa ovat auktoriteettiasemassa olevat perfektionistit, kuten elokuvaohjaajat, urheiluvalmentajat tai johtajat, jotka eivät salli virheitä alaisilleenkaan.
Vaikka täydellisyyteen pyrkivä ihminen osaisikin olla hienotunteinen muita ihmisiä kohtaan, hän voi silti olla hyvin raskasta seuraa itsellen, sillä viime kädessä perfektionismissa on aina kyse mahdottoman tavoittelusta. Kukaan ei voi olla täydellinen aina ja kaikilla elämänalueilla. Menestysromaaneista tunnetuilla kirjailijoillakin on päiviä, jolloin tekstiä ei synny tai jos syntyykin, sitä ei tekisi mieli näyttää kenellekään. Eikä ihmishenkiä päivittäin pelastava kirurgi välttämättä osaa koristella kaverinsa syntymäpäiväkakkua kauniisti. Jos ihminen ei kykene hyväksymään epätäydellisyyttään, huonommuuden ja epäonnistumisen tunteet vaanivat aina vain yhden huonon päivän päässä tai oman mukavuusalueen ulkopuolella. Näiden tunteiden välttely taas voi johtaa esimerkiksi itsensä loppuun polttamiseen tai jatkuvaan alisuoriutumiseen.
Kuinka ihminen sitten alkaa pelätä epäonnistumista? Syyt ovat varmasti hyvin yksilöllisiä, mutta uskoisin, että ympäristön reaktiot voivat joko edesauttaa perfektionististen taipumusten kehittymistä tai suojella niiltä. Rankaistaanko lasta huonoista arvosanoista vai suhtaudutaanko häneen myötätuntoisesti? Huomioidaanko työpaikalla ahkera työnteko, vai joutuvatko työntekijät valokeilaan vain silloin kun ovat mokanneet jotenkin? Millainen ilmapiiri vaikkapa ainejärjestön hallituksessa on virheiden tekemistä kohtaan? Kaikki mahdolliset vaatimukset eivät tietenkään ole peräisin niin läheltä, vaan myös esimerkiksi medialla on roolinsa paineiden luojana tai poistajana. Mielestäni kuka tahansa voi kuitenkin tehdä ainakin omasta lähipiiristään hiukan miellyttävämmän ruokkimalla sallivaa asennetta sekä omaa että muiden epätäydellisyyttä kohtaan.
Antoisaa hyvinvointiviikkoa!
Liisa Partanen
Ainejärjestöaktiivi, jonka kissa tulee usein kaveriksi etäluennoille