Petro Pitkänen ja Jenni Laitiainen JYYn uudet jäsenpalvelu- ja järjestösihteeri ja viestintäasiantuntija

JYYn uudeksi jäsenpalvelu- ja järjestösihteeriksi on valittu Petro Pitkänen ja uudeksi viestintäasiantuntijaksi Jenni Laitiainen.

Pitkänen opiskelee Jyväskylän yliopistolla musiikkikasvatusta ja on opintojensa loppuvaiheessa. Pitkänen on aiemmin toiminut muun muassa Pedaali ry:n puheenjohtajana sekä Suomen opettajaksi opiskelevien liiton (SOOL) hallituksessa. Hän on aloittanut tehtävässä helmikuussa. 

Järjestö- ja jäsenpalvelusihteeri palvelee JYYn jäsenistöä ja vastaa JYYn piirissä toimivien järjestöjen tuesta ja neuvonnasta sekä muun muassa järjestöavustusten koordinoinnista. 

– Mukava päästä tositoimiin järjestökentälle. Tässä vielä paljon opettelemista, mutta tosi innoissani lähden hommiin, Pitkänen iloitsee.  

Laitiainen on puolestaan valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2020. Laitiainen on toiminut aiemmin muun muassa opiskelijakunta JAMKOn viestinnän ja edunvalvonnan asiantuntijana. Laitiainen aloitti tehtävässään tammikuun lopulla. 

-On ollut mahtavaa päästä aloittamaan uudessa tehtävässä ja päästä tutustumaan uuteen työyhteisöön, Laitiainen kertoo

JYYn viestintäasiantuntijana Laitiainen koordinoi ja kehittää ylioppilaskunnan viestintää, tuottaa sisältöjä ja tukee muita työntekijöitä ja hallitusta viestinnällisissä tehtävissä. 

Lisätietoja 

Minna Oinas
Toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@jyy.fi
+358 (0) 45 138 6816