Oletko kohdannut yliopistossa opiskellessasi hankaluuksia tai epäasiallista käytöstä? Kun olet perillä yliopiston yhteisistä pelisäännöistä, opiskelu ja opiskelijaelämä sujuvat mutkattomammin.

Tämä opas sisältää keskeisimpiä opiskelijan oikeuksia, joita yliopistomaailmassa on kunnioitettava.

Oikeuksia on kerätty erityisesti Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden näkökulmasta, joskin osa oikeuksista koskee kaikkia yliopisto-opiskelijoita. Oppaan ovat koonneet eri lähteistä JYYn asiantuntijat. Oppaan listaus oikeuksista ei ole kaiken kattava, mutta se antaa perusteita opintojen ja muun opiskelijaelämän oikeusturvan valvomiselle. 

Muista asiallinen ja rauhallinen käytös, vaikka tuntisitkin oikeuksiasi loukatun.

Monet ongelmat ratkeavat yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteispelillä. Apua ongelmatilanteisiin saat ylioppilaskunnan korkeakoulupoliittiselta asiantuntijalta tai sosiaalipoliittiselta asiantuntijalta. Ylioppilaskunnalla on lisäksi häirintäyhdyshenkilöitä, jotka auttavat opiskelijoita häirintätapauksissa.

Opiskelijan oikeudet kulkevat käsi kädessä opiskelijan velvollisuuksien kanssa.

Jotta oikeuksien toteutumista voidaan perustellusti vaatia, täytyy myös velvollisuudet täyttää. JYY on koonnut opiskelijan velvollisuuksista omat sivunsa.

  1. Oikeus terveelliseen opiskelu- ja elinympäristöön
  2. Oikeus suorittaa opinnot joustavasti
  3. Oikeus lepopäivään ja sairauslomaan
  4. Oikeus opintojen ohjaukseen
  5. Oikeus opiskella ilman häirintää ja syrjintää
  6. Oikeus kohtuulliseen toimeentuloon eri elämäntilanteissa
  7. Oikeus tietää ennalta kurssin tavoitteet ja suoritustavat
  8. Oikeus opintosuorituksen perusteltuun arvosteluun
  9. Oikeus saada opintosuorituksen arvostelu nopeasti
  10. Oikeus uusia tentti
  11. Oikeus myös kunnallisiin terveyspalveluihin
  12. Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja yksilöllisiin erityisjärjestelyihin

1. Oikeus terveelliseen opiskelu- ja elinympäristöön

Sinulla on oikeus saada opiskella ja elää ympäristössä, joka on turvallinen eikä aiheuta sinulle terveyshaittoja. 

Asunnon sekä muiden tilojen sisäilman kosteuden, puhtauden, valon, melun ym. tulee olla sellaiset, etteivät ne aiheuta terveyshaittoja. Vastuu rakennusten kunnossapidosta ja korjaamisesta sekä vaurioiden syiden selvittämisestä on rakennuksen omistajalla. Jos opiskelija havaitsee yliopiston tiloissa terveydelle haitallisia sisäilmaongelmia, kannattaa hänen käydä lääkärin tutkimuksissa ja ilmoittaa havainnoistaan yliopiston tilapalveluihin. 

Opiskelija oireilee vahvasti ja epäilee syyksi oman asuntonsa sisäilmaongelmia, sillä asunnossa on kellarimainen, imelä haju. Opiskelijan tulee ilmoittaa asiasta asunnon omistajalle, joka on vastuussa asian selvittämisestä. Myös kunnan ympäristöterveystarkastaja voi velvoittaa sen, jonka menettely on syynä sisäilmaongelmiin, ryhtymään toimenpiteisiin. 

Perustuslaki 6 §, yhdenvertaisuuslaki 6 §, terveydensuojelulaki, kansanterveyslaki 14 §, työturvallisuuslaki, Jyväskylän yliopiston ohjeet sisäilmaongelmien ilmoittamiseen 

2. Oikeus suorittaa opinnot joustavasti

Sinulla on oikeus tehdä opintosi tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä ja viivytyksettä. 

Yliopiston tutkintojen suorittamiselle on asetettu yliopistolaissa rajaukset, joten yliopiston tulee järjestää opinnot ja opintojen ohjaus siten, että määräajoissa on mahdollista pysyä. Yliopistolta pitää hakea ajoissa lisäaikaa tutkinnon suorittamiselle, jos määräaika täyttyy. 

Oikeus on melko periaatteellinen, mutta tärkeä. Sillä pyritään poistamaan opiskelun esteitä, joiden vuoksi opinnot ja valmistuminen saattaisivat lykkääntyä. Opiskelijan tulee voida opiskella henkilökunnan hyväksymän henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa (HOPS) mukaisesti. 

Opiskelijoille suositeltiin vaihtoon lähtemistä toisena opiskeluvuotena. Saman vuoden keväänä järjestettiin pakollinen kurssi, jota tarjotaan vain joka toinen vuosi. Vaihtoon lähtevillä opiskelijoilla ei ollut käytännön mahdollisuutta suorittaa kandidaatin tutkintoa kolmessa vuodessa, joten kurssia olisi pitänyt tarjota useammin. 

Yliopistolaki 41 §, tutkintosääntö 27 § ja 29 § 

3. Oikeus sairauslomaan

Sinulla on oikeus levätä ja sairastaa sekä mahdollisuus hakea sairauspäivärahaa ja yleistä asumistukea.  Opintotukea voi nostaa siihen saakka, että sairauspäiväraha maksetaan, mutta niitä ei voida maksaa yhtä aikaa. Yleistä asumistukea ei voi saada samanaikaisesti opintotuen kanssa 1.8.2025 alkaen. Ajankohtaiset lisätiedot löytyvät Kelan verkkosivuilta. 

Opiskelijalla on levon lisäksi oikeus sairastaa. Lyhytaikaisesta sairaudesta johtuvat vähentyneet opintosuoritukset eivät estä opintotuen maksamista. Sairastamisen aikana ei tarvitse roikkua opintotuella, vaan voi tapauskohtaisesti, erityisesti pitkään kestävän sairastamisen kohdalla, hakea sairauslomaa ja sairauspäivärahaa. Sairauden aikana opintotukikuukaudet jäävät varastoon oikeaa tarkoitustaan varten. 

Kela, sairausvakuutuslaki, opintotukilaki 6 § 

4. Oikeus opintojen ohjaukseen

Sinulla on oikeus saada ohjausta ja neuvontaa kaikissa opintojen vaiheissa. 

Opintoja on helpompi tehdä sujuvasti, jos niiden järjestelyihin saa neuvoja ammattilaiselta. Yliopisto on sitoutunut tarjoamaan kaikille opiskelijoilleen neuvontaa ja ohjausta opintojen tekemisessä. Opiskelijalla tulee olla myös mahdollisuus tutustua opetusta järjestävän yksikön opinto-ohjauksen suunnitelmaan, jossa kuvataan muun muassa ohjauksen periaatteita ja resursseja. 

Jokainen opiskelija tekee itselleen yliopiston henkilökunnan avustuksella henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Myös gradun tai muun opinnäytteen tekemiseen sekä opintoihin kuuluvaan työharjoitteluun on oikeus saada riittävää ohjausta yliopiston henkilökunnalta. 

Laitoksen opiskelijatutorit saivat syyslukukauden alkaessa kuulla koulutussuunnittelijalta, että heidän vastuullaan on opastaa uudet opiskelijat tekemään HOPSit Sisussa. Laitos toimi tutkintosäännön vastaisesti, sillä opiskelijatutorit voivat toimia ainoastaan henkilökuntaan kuuluvien HOPS-ohjaajien apuna opiskelusuunnitelmien teon alkuperehdytyksessä. 

Yliopistolaki 40 §, tutkintosääntö 27 §, 35-36 § 

5. Oikeus opiskella ilman häirintää ja syrjintää

Sinulla on oikeus häirinnästä ja syrjinnästä vapaaseen yliopistoon. 

Häirintä voi olla esimerkiksi kiusaamista, seksuaalista häirintää tai tenttien ja opinnäytteiden arvostelua alakanttiin. Yliopistolla on velvollisuus edistää tasa-arvoa ja ehkäistä syrjintää ja häirintää. Opiskelijalla on oikeus saada kirjallinen selvitys mahdollisesta syrjinnästä tai häirinnästä. Lain mukaan opiskelija voi hakea selvitystä ja jopa korvauksia yliopistolta. Ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöt auttavat häirinnän kohteeksi joutuneita opiskelijoita. 

Opiskelijoita ei saa syrjiä esimerkiksi sukupuolen, iän, uskonnon, vammaisuuden, alkuperän tai muun vastaavan syyn perusteella. Oppilaitokset on velvoitettu tukemaan kohtuullisiin toimin vammaisten henkilöiden kouluttautumista. 

Luennoitsija kutsui esimerkeissään kaikkia alan ammattilaisia kavereiksi ja jätkiksi, sekä oletti luennolla olevien olevan kiinnostuneita eroottisista näytönsäästäjistä ja sotapeleistä. Menettely ei ollut asianmukaista. 

Perustuslaki 6 §, yhdenvertaisuuslaki 6 §, tasa-arvolaki 5-7 §, 8b §, 10a §, 11-12 §, rikoslaki 11 §, Jyväskylän yliopiston yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta ohjaavat periaatteet ja häirinnän ehkäisy- ja puuttumismalli, JYYn tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 

6. Oikeus kohtuulliseen toimeentuloon eri elämäntilanteissa

Sinulla on oikeus tietyin edellytyksin muun muassa opintotukeen, ja vanhempainpäivärahaan, toimeentulotukeen, yleiseen asumistukeen (1.8.2025 alkaen asumislisä), sairauspäivärahaan sekä vapaaseen tuloon. 

Erilaiset ja muuttuvat elämäntilanteet voivat osua myös opiskelijan kohdalle, jolloin myös opiskelijalla on oikeus saada tietyin edellytyksin erilaisia etuuksia. Esimerkiksi lapsia ei tarvitse hoitaa pelkällä opintotuella, vaan opiskelija on oikeutettu Kelan vanhempainetuuksiin. Toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijaisin tukimuoto, johon myös opiskelijat ovat oikeutettuja tietyin edellytyksin. 

Opiskelija ei ole lukuisista yrityksistään huolimatta saanut kesätyöpaikkaa, eikä hänellä ole myöskään mahdollisuuksia suorittaa tutkintoon sopivia opintoja kesäaikana. Opiskelija on myös käyttänyt kaikki edellisen lukuvuoden opintolainansa. Tässä tilanteessa opiskelijalla on mahdollisuus saada toimeentulotukea. 

Opintotukilaki 5 § ja 14 §, sairausvakuutuslaki 1-10 §, toimeentulotukilaki 2 §, Kelan ohjeet toimeentulotuesta 

7. Oikeus tietää ennalta kurssin tavoitteet ja suoritustavat

Sinulla on oikeus saada ennalta oikea tieto kurssin vaatimustasosta, arvioinnin kriteereistä, osaamistavoitteista sekä vaihtoehtoisista suoritustavoista. 

Kurssin tulee noudattaa kuvausta, joka sille annetaan opetussuunnitelmassa ja -ohjelmassa. Opetussuunnitelmissa määritellään muun muassa kunkin kurssin osaamistavoitteet ja suoritustavat, joiden mukaisesti opetus järjestetään. Kurssin opintopistemäärän tulee vastata kurssin todellista työmäärää, joka ei saa kasvaa kurssin kuluessa. 

Opetus- ja tenttijärjestelyjen muuttuessa opettajan täytyy välittää niistä tieto opiskelijoille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. 

Luennoitsija kertoi kesken kurssin, että aiemmin ilmoitettujen ja opinto-oppaan tietojen mukaisten tehtävien ja tentin lisäksi kurssilla tehdään luentopäiväkirja. Luennoitsija toimi virheellisesti. 

Asetus yliopistojen tutkinnoista 5 §, tutkintosääntö 27–29 §, 39–42 § 

8. Oikeus opintosuorituksen perusteltuun arvosteluun

Sinulla on oikeus saada opintosuorituksen arvostelun kautta palautetta oppimisestasi. Lisäksi sinulla on oikeus saada tieto arvosteluperusteiden soveltamisesta suoritukseesi ja oikeus vaatia muutosta opintosuorituksen arvosteluun. 

Omiin suorituksiin tutustuminen on tärkeä osa oppimista. Opettajalla on velvollisuus huolehtia, että opintosuorituksen arvostelu antaa opiskelijalle tietoa oppimisen ja osaamisen kehittymisestä. Pelkkä arvosana ei siis riitä palautteeksi. 

Opiskelijalla on myös oikeus saada arvostelijalta tieto kurssin arvosteluperusteista ja niiden soveltamisesta opintosuoritukseensa. Tehtyyn suoritukseen pitää saada tutustua ja siitä saa jäljennöksen opiskelijan kustannuksella. Kirjalliset ja muulla tavoin tallennetut opintosuoritukset on säilytettävä vähintään kuuden kuukauden ajan tulosten julkistamisesta. Arvosteluun voi hakea myös muutosta. Jos opiskelija ei ole tyytyväinen opinnäytteensä tai muun opintosuorituksensa arvosteluun, hän voi hakea siihen muutosta 14 päivän kuluessa tulosten saamisesta. Muutosta arvosteluun voi hakea opintosuorituksesta riippuen sekä opettajalta että muutoksenhakulautakunnalta 

Opiskelija päätti uusia maaliskuussa tekemänsä tentin kesätenttinä. Tätä varten hän halusi tavata tentaattorinsa ja kuulla syyt ensimmäisen yrityksen heikkoon arvosanaan. Tentaattori oli kuitenkin heittänyt tentin pois, vaikka säilytyksen minimiaika ei ollut kulunut. Tentaattorin olisi kuulunut säilyttää tentti sekä varata opiskelijalle mahdollisuus nähdä vastauksensa ja kuulla arvosteluperusteiden soveltamisesta. 

Yliopistolaki 44 § ja 82 §, tutkintosääntö 41–42 §, 44 § 

9. Oikeus saada opintosuorituksen arvostelu nopeasti

Sinulla on oikeus saada tentin tai muun opintosuorituksen tulos kahden viikon kuluessa siitä suorituksesta tai siitä määräajasta, johon mennessä suoritus on tullut jättää tarkastajalle. Tentin tulokset on saatava hyvissä ajoin ennen saman tentin uusintaa. 

Määräaikoihin ei lasketa jaksoja, kuten kesä, jolloin opetusta ei rehtorin päätöksen mukaisesti anneta. Lisäksi dekaani, laitoksen tai erillislaitoksen johtaja voi erityisestä syystä myöntää lisää tarkistusaikaa, mutta asiasta on tiedotettava opiskelijoilla. Tässäkin tilanteessa tulokset on ilmoitettava viimeistään kuukauden kuluessa suorituksesta. 

Kandidaatin tutkielma on arvioitava kolmen viikon kuluessa palautuksesta kirjaamalla arviointi rekisteriin. Syventävien opintojen tutkielmasta tarkastajien on annettava lausunto kuukauden kuluessa palautuksesta.  

Opintosuoritukset on julkistamisen jälkeen vietävä opintorekisteriin viipymättä. Rekisterin on oltava kohdallaan, sillä muuten opiskelija voi esimerkiksi joutua ongelmiin Kelan kanssa. Tulosten rekisteriin viemisen hitautta ei voi perustella lomilla tai kiireellä. 

Opettaja julkisti kurssin tenttitulokset samana päivänä, kuin kurssin uusintatentti järjestettiin. Opiskelijoilla ei ollut aikaa valmistautua tentin uusintaan, joten opettaja toimi tutkintosäännön vastaisesti. 

Tutkintosääntö 43 § ja 45 § 

10. Oikeus uusia tentti

Sinulla on oikeus uusia tentti. 

Opetukseen liittyvä kirjallinen tai muu vastaava suoritusmahdollisuus on järjestettävä vähintään kaksi kertaa vuoden kuluessa opetuksen päättymisestä. Kirjallinen tai muu vastaava suoritusmahdollisuus on järjestettävä niin, että opiskelijalle jää riittävä valmistautumisaika uusintasuoritukseen. 

Tutkintosääntö 40 § 

11. Oikeus myös kunnallisiin terveyspalveluihin

Sinulla on oikeus saada tarvittaessa julkisen terveydenhuollon palveluita YTHS:n palveluiden lisäksi. Julkisesta terveydenhuollosta vastaa hyvinvointialueet. 

Opiskelija voi halutessaan käyttää kotikuntansa terveydenhoitopalveluja, vaikka YTHS tarjoaisi vastaavan palvelun. Kiireellisissä tapauksissa ja YTHS:n ollessa kiinni Jyväskylän kaupungin palveluihin turvautuminen voi olla ainoa järkevä vaihtoehto. 

Kaupungin terveyspalveluita sekä YTHS:ä velvoittaa hoitotakuu, jonka mukaan opiskelijan on mm. päästävä terveyden- ja sairaanhoidon kiireettömään hoitoon kolmen kuukauden sisällä. 

Opiskelija reväyttää reitensä todella ikävästi kesäisenä keskiviikkopäivänä jalkapallotreeneissä, ja hoitoon pitäisi päästä. YTHS on kesätauolla ja asema on kiinni. Opiskelijan tulee hakeutua oman asuinalueensa terveysasemalle hoitoon. 

Kansanterveyslaki 14 § ja 15b § 

12. Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja yksilöllisiin erityisjärjestelyihin

Sinulla on oikeus saada erityisjärjestelyjä tarvittaessa opintojesi kaikissa vaiheissa. 

Koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumiseksi. Oppilaitosten on pidettävä huoli tilojen, opetusmateriaalien ja opetuksen esteettömyydestä sekä mahdollista yksilöllisten tarpeiden mukaisista järjestelyistä, mikäli opiskelija ilmoittaa järjestelyjä tarvitsevansa. Vammainen henkilö on myös oikeutettu saamaan tietyin edellytyksin apuvälineitä ja tukitoimia KELAn ja kotikunnan kautta. 

Näkövammaisten keskusliiton aikuiskoulutussihteeri laati lausunnon, josta selvisi, että hakija tarvitsee heikentyneen näkönsä vuoksi yliopiston valintakokeessa mm. lisäaikaa ja mahdollisuuden käyttää henkilökohtaista tietokonetta vastaamiseen. Liitteenä oli myös silmälääkärin lausunto. Yliopiston on ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin järjestelyjen toteuttamiseksi. 

Perustuslaki 16 §, yhdenvertaisuuslaki 2 §, vammaispalvelulaki 3 §, tutkintosääntö 32 §