JYY järjestää mielenilmauksen YTHS:n mielenterveyspalveluiden lisäresurssien puolesta 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) järjestää mielenilmauksen keskiviikkona 13.4.2022 kello 15-16 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Jyväskylän toimipisteen lähettyvillä. Mielenilmaus ulottuu YTHS:n läheiseltä Aren aukiolta (Puistokatu 1, 40100 Jyväskylä) Kauppakadun suuntaan. Mielenilmauksen aiheena on Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mielenterveyspalveluiden resurssivaje. 13.4. vietettävän opiskelijoiden mielenterveyspäivän teemojen mukaisesti vaadimme, että valtio budjetoi YTHS:n mielenterveyspalveluihin lisää rahaa.    

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat olleet kasvussa jo liian pitkään. Neljän vuoden välein toteutettavan korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan ahdistuksen ja masennuksen oireista kärsii joka kolmas korkeakouluopiskelija, mikä vastaa yli 100 000 opiskelijaa. Ahdistus- ja masennusoireet ovat korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa tutkitusti yleisempiä kuin muulla aikuisväestöllä. Tämä on näkynyt nousevana mielenterveyspalveluiden tarpeen kasvuna. 

YTHS:n resurssit eivät ole pysyneet palveluntarpeen kasvun perässä. Aloituspaikkojen määrän kasvuun nähden resurssit eivät ole nousseet riittävästi. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa opiskelijat eivät saa hoitoa riittävän nopeasti ja hoitojonot ovat paisuneet liian pitkiksi. 

Käsillä oleva mielenterveyskriisi ja palveluiden liian vähäiset resurssit on otettava vakavasti. Alati kasvavista hoitojonoista aiheutuu valtava inhimillinen kärsimys. Opiskelijaliikkeenä vaadimme, että YTHS:n mielenterveyspalveluihin budjetoidaan lisää rahaa.    

Tarkentavaa tietoa mielenilmauksesta antaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja Jenni Suutari (jenni.suutari@jyy.fi, 0409386621). Korostamme, ettei mielenilmaus kohdistu YTHS:n henkilöstöön tai palveluihin, vaan liian vähäiseen rahoitukseen, josta päättää viime kädessä valtio. 

Lisätietoja 

Tapahtuman yhteyshenkilö
Jenni Suutari
jenni.suutari@jyy.fi
0409386621