JYYn edustajistovaalien äänestysprosentti laski hieman – Sitoutumattomat niukasti enemmistönä

JYYn edustajistovaalien äänestysprosentti jäi noin prosenttiyksikön päähän vuoden 2017 vaaleista. Vaaleissa äänensä antoi yhteensä 3373 äänioikeutettua. Äänestysprosentiksi muodostui 27,93 %. Vuonna 2017 äänestysprosentti oli 28,96 %. Sähköisissä vaaleissa valittiin 41 edustajiston jäsentä kaudelle 2020-2021.

-Äänestysprosentin lasku oli pienoinen pettymys, mutta vaaliliitot ovat tehneet tänä vuonna todella hienoa työtä opiskelijademokratian ja JYYn näkyvyyden puolesta. Kaiken kaikkiaan vaalit olivat onnistuneet ja odotan innolla uuden edustajiston työtä opiskelijaliikkeen eteen, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Sanni Kupiainen kommentoi.

Edustajiston suurimpana ryhmänä jatkaa P&D (10), vaikka vaaliliiton paikkamäärä tippui yhdellä. Toiseksi suurimmaksi ryhmäksi nousi JYYn vihreät opiskelijat (8) yhden paikan lisäyksellä. Kolmanneksi eniten paikkoja saavutti Alvarin unioni (6).

Eniten ääniä keräsivät JYYn vihreiden opiskelijoiden Elma Hyöky (98 ääntä), Opiskelevien kokoomuslaisten Juho Neuvonen (78 ääntä) ja P&D:n Milla Patrikainen (73 ääntä).

Uuden edustajiston järjestäytymiskokous pidetään ylioppilastalo Ilokivellä 3.12.2019. Kokousta voi seurata suorana JYYn Youtube-kanavalla tai tulemalla paikan päälle.

Lisätietoa:

Sanni Kupiainen
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja
kupiainen.sanni@gmail.com
+358 50 492 7331

Minna Oinas
Toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@jyy.fi
+358 45 138 6816

Ryhmien paikkajako

Vaaliliitto Ehdokkaita Ääniä Osuus äänistä Paikkoja
P&D 42 808 23,95 % 10 (-1)
JYYn vihreät opiskelijat 21 588 17,43 % 8 (+1)
Alvarin unioni 25 507 15,03 % 6 (-2)
Jyväskylän vihreä vasemmisto 29 409 12,13 % 5 (-1)
Luonnontieteilijät 22 396 11,74 % 5 (+2)
Opiskelevat kokoomuslaiset 24 332 9,84 % 4 (+1)
Jyväskylän keskustaopiskelijat 14 220 6,52 % 2
JYYn Demariopiskelijat 9 98 2,91 % 1