JYYn tempaus sai opiskelijat äänestämään – jono ennakkoäänestyspaikalle yli 150 ihmistä

Opiskelijoiden jono Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteen ennakkoäänestyspaikalle oli yli 150 ihmistä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) järjestämässä jonotustempauksessa. 

Tempauksen tarkoituksena on kannustaa yliopisto-opiskelijoita äänestämään. Ensimmäiset jonottajat saapuivat jo puoli tuntia ennen vaalihuoneiston aukeamista. 

– Tempauksella haluamme paitsi kannustaa opiskelijoita äänestämään myös näyttää julkisesti, että korkeakouluopiskelijat ovat kiinnostuneita äänestämisestä. Maailmalla ihmiset jonottavat uusien pelikonsoleiden ilmestymistä. Suomessa opiskelijat jonottavat äänestämään, JYYn hallituksen puheenjohtaja Konsta Tarnanen toteaa.

JYY kannusti äänestystempauksen osallistujia pukeutumaan opiskelijahaalareihin. Tempaukseen osallistujille jaettiin äänestyksen jälkeen JYYn haalarimerkki. 

Jonotustempausta edelsi JYYn hallituksen yöpyminen teltassa Lounaispuistossa Jyväskylän keskustassa.  

– Nukkumalla yön yli teltassa ennakkoäänestyspaikan läheisyydessä halusimme osoittaa, että olemme tosissamme, JYYn hallituksen jäsen Nuutti Ruotsalainen toteaa. 

JYY on mukana Suomen ylioppilaskuntien liiton SYLlin ja Suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien liiton SAMOK:n eduskuntavaalikampanjassa. Liittojen kampanjan kärkenä on opintorahan korottaminen sadalla eurolla. 

JYYn paikallisina tavoitteina on muun muassa opiskelijoiden toimeentulo, raideliikenteen kehittäminen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön resurssien lisääminen. 

Lisätietoja: 

Konsta Tarnanen
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja
hpj@jyy.fi
+358 45 137 1964