JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi on valittu Noora Koskela

JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi on valittu Noora Koskela. 

Koskela on valmistunut Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi alkukesällä 2022. Pääaineenaan hän on opiskellut valtio-oppia. Koskela on aiemmin työskennellyt muun muassa harjoittelijana Suomen sosiaali ja terveys ry:llä ja valtioneuvoston kansliassa sekä ratkaisuasiantuntijana Kelassa. 

Sosiaalipoliittinen asiantuntija valvoo opiskelijoiden etuja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi hyvinvointiin, terveyteen, yhdenvertaisuuteen ja asumiseen. Lisäksi sosiaalipoliittinen asiantuntija neuvoo opiskelijoita näihin teemoihin liittyvissä asioissa ja toimii ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilönä.  

Koskela on aloittanut tehtävässään 8.8.2022. 

– On hienoa päästä tekemään töitä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen! Viime aikoina on ollut paljon julkista keskustelua opiskelijoiden hyvinvoinnin tilasta. Monet sosiaalipoliittiset aiheet, kuten opiskelijoiden yleinen jaksaminen ja yhdenvertaisuuden toteutuminen ovat haastaneet monen opiskelijan arkea. On tärkeää, että JYY on aktiivisesti tekemässä töitä opiskelijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eteen, Koskela kertoo.  

JYYn toiminnanjohtaja Minna Kalliokoski-Oinas kertoo, että Koskela vakuutti rekrytiimin asiantuntevalla työotteellaan ja kokemuksellaan. 

– Nooralla on vankkaa kokemusta edunvalvontatyöstä ja opiskelijajärjestöistä. Lisäksi hänen kykynsä kohdata yksilö arvostavasti ja lempeästi on sosiaalipoliittisen asiantuntijan työssä erittäin tärkeää. Olen todella innoissani, että saamme huipputekijän mukaan tiimiimme, Kalliokoski-Oinas hehkuttaa.

Lisätietoja

Minna Kalliokoski-Oinas
Toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@jyy.fi
+358 (0) 45 138 6816