Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa on toiminut luomuruokapiiri jo vuodesta 2003 lähtien. Piirin idea on yksinkertainen: sen kautta kuka tahansa voi tilata luomuruokaa suoraan lähiseudun tuottajilta. Vapaaehtoistyöntekijämme huolehtivat tilausten välittämisestä sekä tuotteiden vastaanottamisesta ja jakamisesta tilaajille.
Luomuruokapiirin valikoima vaihtelee tuotteiden saatavuuden ja kysynnän mukaan. Piirin kautta voi yleensä tilata esimerkiksi viljatuotteita, juureksia, hunajaa, rypsiöljyä ja marjajalosteita. Tarjoamme ensisijaisesti lähiruokaa: lähes kaikki tuotteemme tuotetaan 160 kilometrin säteellä Jyväskylästä.
Järjestämme vuosittain kahdeksan yhteistilausta – yhden kuukaudessa syyskuusta huhtikuuhun. Voit osallistua yhteistilaukseen tekemällä oman tilauksesi nettilomakkeella viimeistään viikkoa ennen tilausten jakoa. Tilaus tulee noutaa seuraavasta jakotilaisuudesta ja maksaa noudettaessa käteisellä. Jakotilaisuudet järjestetään Seminaarinmäellä ylioppilastalo Ilokivessä (Keskussairaalantie 2).
Käytännön ohjeita ruokien noutoon liittyen:
- Varaa mukaasi riittävästi käteistä rahaa sekä esimerkiksi kassi tai reppu ruokien kuljettamista varten.
- Sinun ei tarvitse muistaa, mitä olet tilannut, vaan meillä on tiedot kaikista tilauksista.
- Jos et itse pääse noutamaan tilaustasi, voit lähettää toisen henkilön asialle.
- Tilauksestasi voi jäädä puuttumaan tuotteita, koska tuottajat eivät aina pystykään toimittamaan kaikkea mitä ovat etukäteen ilmoittaneet olevan saatavilla. Puuttumaan jääneiden tuotteiden hinta vähennetään tilauksesi loppusummasta ennen kuin maksat tilauksen.
Jakopaikan löydät näin: Ilokiven kabinetti sijaitsee rakennuksen pohjakerroksessa. Mene sisään samasta ovesta kuin lounasravintolaan mennään, mutta käänny heti vasemmalle toimistokäytävään. Kulje käytävän päähän ja mene oikealla olevasta harmaasta ovesta portaikkoon. Laskeudu portaat alas ja käänny vielä oikealle.
Tuotteista maksamasi hinta päätyy kokonaisuudessaan tuottajille. Ruokapiiri perii ainoastaan koko tilauksesi loppusummaan lisättävän 0,40 euron suuruisen toimitusmaksun, jolla katetaan piirin toiminnasta aiheutuvia kuluja.
Luomuruokapiirin ajankohtaisista asioista saat nopeimmin ja kattavimmin tietoa liittymällä sähköpostilistallemme osoitteessa http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/luomu/.
Kevään 2012 aikataulu
| Tilausaika päättyy | Tilausten jako Ilokivessä |
| ti 17.1. klo 16 | ti 24.1. klo 15.45–18.15 |
| ti 14.2. klo 16 | ti 21.2. klo 15.45–18.15 |
| ti 13.3. klo 16 | ti 20.3. klo 15.45–18.15 |
| ti 17.4. klo 16 | ti 24.4. klo 15.45–18.15 |
Tilausta tehdessäsi sinulla on mahdollisuus ilmoittautua apulaiseksi ruokien jakotilaisuuteen (lomakkeen kohta “Ehdin auttamaan tämän tilauksen ruokien jakamisessa”). Apulaisena toimiminen on hyvä keino tutustua piirin toimintaan käytännössä ja samalla antaa oma, enintään muutaman tunnin mittainen työpanoksensa tarvitsematta sitoutua tekemään mitään jatkossa. Jos olet kiinnostunut pysyvämmistä tehtävistä luomuruokapiirissä, kannattaa osallistua kuukausikokouksiimme, joista tiedotetaan sähköpostilistalla, tai ilmoittautua suoraan koordinaattorille.
Yhteydenotot luomuruokapiiriin liittyen:
Koordinaattori Paula Rantanen
paurant(a)gmail.com
045 3529200
Lisätietoa luomuruoasta ja -tuotannosta löydät esimerkiksi Ruokatiedon sivuilta sekä Luomu.fi-tietopankista.