JYYssä toimimme ympäristöä ja vastuullisuutta ajatellen. Kierrätämme, kahviin on tarjolla kasvimaitoa ja tulostamme säästeliäästi. Juomme aina reilua kahvia, sillä olemme osa Reilun kaupan korkeakoulu -hanketta. Vastuullisuus korostuu myös JYYn omistaman lounasravintola Ilokiven toiminnassa. Ilokivellä on aina tarjolla kasvis- ja vegaaniruokavaihtoehdot. Lisäksi raaka-aineiden alkuperä tunnetaan ja kotimaisuutta suositaan aina kun mahdollista. Käytössä on myös luomu- ja Reilun kaupan tuotteita. Lue lisää Ilokiven ympäristövastuusta Ilokiven sivuilta.

”Ekologinen on ekonomista: hyvät ratkaisut tulevat pitkän päälle myös halvimmiksi. JYY on panostanut ekologisiin ratkaisuihin sekä opiskelijoiden edullisen asumisen että ympäristön hyvinvoinnin vuoksi!”

 

Kortepohjassa on panostettu energian- ja veden säästöön

Ylioppilaskylä Kortepohjassa on tehty aktiivisia toimia energian ja veden kulutuksen vähentämiseksi. Uusimpana niistä marraskuussa valmistui F-taloon ilmalämpöpumppu. Vasta lyhyen aikaa toiminnassa ollut pumppu on täyttänyt odotukset: F-talon kaukolämmön kulutus on laskenut pumpun ansiosta murto-osaan aiemmasta. Ilmalämpöpumpun hyötysuhde on hyvä, sillä se tuottaa energiaa 4 kilowattia lämpöä yhtä käyttämäänsä sähkökilowattia kohden.

Ylioppilaskylässä on käytössä myös lämmönvahtijärjestelmä, joka tarkkailee verkosta tulevan kaukolämmön määrää sekä sen ajantasaista tarvetta eri asunnoissa. Näin lämpötilat pyritään pitämään miellyttävän tasaisina ja vaikutetaan siihen, että energiaa käytetään lämmittämiseen juuri siellä, missä sitä tarvitaan.

Ympäristönäkökulmaa on vahvasti painotettu myös A-talon ja Rentukan peruskorjauksen yhteydessä. Hankkeessa on jo suunnitteluvaiheessa pyydetty nimenomaista asiantuntijuutta korjauksen ympäristövaikutusten arvioimiseen. Ikkunat ovat tiiviitä, rakennuksessa on hukkalämmön talteenotto ja ilmalämpöpumppu. Asuntoihin myös asennetaan energiatehokkaat induktioliedet.

Kortepohjassa havainnollistettiin viikottaista vedenkulutusta syyskuussa 2017. Yksinään H-talo kuluttaa viikoittain 84 kuutiota vettä. 

Veden kulutuksen vähentämiseksi JYYssä on tehty työtä jo useamman vuoden ajan. Asuntoihin on asennettu vettä säästävät suihkupäät sekä wc-kalusteet, joilla veden kulutusta on saatu merkittävästi vähennettyä. Tekniikka ei kuitenkaan yksin vaikuta, vaan asukkailla on suuri rooli veden kulutuksen vähentämisessä. Kortepohjalaiset ovat päässeet suomalaista keskiarvoa kymmeniä litroja parempaan päiväkulutukseen, mutta vielä voi parantaa. Alle 100 litran on hyvin mahdollista päästä huomioimalla erityisesti suihkussa käytettävän ajan ja tiskausmetodinsa. Veden kulutusta omassa talossaan voi seurata rakennusten auloihin asennetuista näyttötauluista. Lisää tietoa: https://www.kortepohja.fi/fi/ylioppilaskyla/tutkimukset-ja-julkaisut/vaikuta-vedenkulutukseesi/

Myös Kortepohjan palvelut tukevat ympäristöä huomioivaa elämäntapaa. Kylästä voi lainata monia tavaroita, kuten imuria, tikkaita, poraa ja sienikuivuria. Kylän talojen Facebook-ryhmissä myös kysytään lainaan ja annetaan pois naapuriavun hengessä. Kylässä on tarjolla pyörän huolto- ja nikkarointimahdollisuus niille tarkoitetussa tilassa. Myös Vehkakujalla on B-talon edustalla pyöränhuoltopiste.