Hae JYYn valiokuntien puheenjohtajaksi tai sihteeriksi

Haku JYYn valiokuntien luottamustoimiin vuodelle 2021 on alkanut.

Haussa ovat JYYn valiokuntien puheenjohtajien sekä sihteerien paikat 

JYYn valiokunnat keskittyvät ylioppilaskuntamme eri osa-alueiden toiminnan ideointiin ja kehittämiseen, esimerkiksi järjestöjen tukemiseen, tapahtumien järjestämiseen, koulutus- ja sosiaalipolitiikassa vaikuttamiseen, hyvinvoinnin lisäämiseen ja yhteisömme kehittämiseen. Valiokunnat ovat kaikille jäsenillemme avoimia ja toimintaan voi lähteä mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa. Valiokuntien puheenjohtajat ja sihteerit toimivat tiiviissä yhteistyössä ainejärjestöjen, JYYn asiantuntijoiden sekä JYYn hallituksen kanssa. Mukaan vaikuttamaan ja ideoimaan pääsee kuka vain kiinnostunut opiskelija! JYYssä toimii kuusi valiokuntaa: 

  • Kulttuurivaliokunta 
  • Kehitysyhteistyö 
  • Kansainvälisyys 
  • Korkeakoulupoliittinen 
  • Ympäristövaliokunta 
  • Hyvinvointivaliokunta 

Lue lisää valiokuntien työskentelystä ja eri valiokunnista täältä

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät

Kokousten suunnitteleminen ja kokousten johtaminen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin kuukausittaisiin perustehtäviin. Oman aktiivisuuden ja mielenkiinnon mukaan puheenjohtajalla ja sihteerillä on oiva mahdollisuus kehittää valiokuntatoimintaa. Puheenjohtajalta ja sihteeriltä toivotaan kokemusta JYYn valiokuntatoiminnasta sekä omatoimisuutta ja aktiivisuutta. Tehtävistä maksetaan palkkio. 

Hakuajat ja yhteystiedot

Luottamustoimiin voi hakea kuka tahansa JYYn jäsen. Tehtäviin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella (sähköpostiosoitteet alla) ja sekä puheenjohtajan että sihteerin valinta tehdään äänestämällä seuraavassa valiokuntatapaamisessa. Ehdolle voi ilmoittautua myös vasta valiokuntatapaamisessa.  

Kansainvälisten asioiden valiokunnan kokous 26.11. klo 16.15
Hakemukset 26.11. mennessä osoitteeseen eevi.hakala@jyy.fi
Kokouksen tapahtuma Facebookissa

Hyvinvointivaliokunnan kokous 3.12. klo 16.15
Hakemukset 3.12. mennessä osoitteeseen hanna.m.pullinen@student.jyu.fi 
Kokouksen tapahtuma Facebookissa

Ympäristövaliokunnan kokous 7.12. klo 16.15
Hakemukset 7.12. mennessä osoitteeseen nanna.n.greijer@student.jyu.fi
Kokouksen tapahtuma Facebookissa

Kehitysyhteistyö valiokunnan kokous 9.12. klo 16.15
Hakemukset 9.12. mennessä kv-asiantuntija@jyy.fi
Kokouksen tapahtuma Facebookissa

Korkeakoulupoliittisen valiokunnan kokous 10.12. Klo 16
Hakemukset 10.12. Mennessä kopo-asiantuntija@jyy.fi
Kokouksen tapahtuma Zoomissa

Kulttuurivaliokunnan kokous 13.1.2021 klo 17
Hakemukset 13.1.2021 mennessä tapahtumatuottaja@jyy.fi
Kokouksen tapahtuma Facebookissa

Lisätietoja

JYYn tapahtumatuottaja Laura Partamies tapahtumatuottaja@jyy.fi