JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi valittu Karri Kekkonen

JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi on valittu Karri Kekkonen. Kekkonen aloitti tehtävässä 18.7.2023. 

Koulutukseltaan Kekkonen on yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Aiemmin Kekkonen on toiminut muun muassa suunnittelijana ja tutkimusavustajana lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja ollut mukana tekemässä selvityksia jyväskyläläisten lasten koronakokemuksista sekä saamelais- ja romanilaisten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta. 

“Aloitan innolla työt ja odotan jo syksyä ja opiskelijoiden saapumista. JYYllä minut on otettu lämpimästi vastaan ja tätä samaa henkeä haluan olla jakamassa koko yliopistoyhteisölle. Epävarmuuksien keskellä pidän tärkeänä, että pysähdymme miettimään yhteisöllisyyttä ja miten sitä voidaan tukea yhdenvertaisesti ja monipuolisesti”, Kekkonen kertoo. 

JYYn sosiaalipoliittinen asiantuntija valvoo opiskelijoiden etuja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi hyvinvointiin, terveyteen, yhdenvertaisuuteen ja asumiseen. Lisäksi sosiaalipoliittinen asiantuntija neuvoo opiskelijoita näihin teemoihin liittyvissä asioissa. 

Lisätietoja  

Minna Kalliokoski-Oinas
Toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@jyy.fi
+358 (0) 45 138 6816