JYYn sosiaalipoliittisella sektorilla tehdään vaikuttamistyötä yhdessä muiden tahojen kanssa hyvinvointiin, opiskelijan asumiseen, toimeentuloon, terveyteen, liikuntaan ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä aiheissa.
Tasa-arvo ymmärretään JYYssä kaikkien ihmisten tasavertaisina opiskelun ja elämisen mahdollisuuksina sukupuoleen, kansallisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen tai muuhun vastaavaan taustatekijään katsomatta. JYY pitää tätä periaatetta yllä omassa toiminnassaan ja pyrkii ulottamaan sitä niin yliopistoon kuin yhteiskuntaan yleensäkin.
Ylioppilaskunnalla on oma tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka on tarkoitus määrittää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen tehtävän työn suuntaa. JYYn piirissä toimivien järjestöjen käyttöön on myös luotu materiaalit tasa-arvon- ja yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. Tutustu materiaaleihin alla olevista linkeistä.
JYYn turvallisemman tilan periaatteet.
JYYn yhdenvertaisuusopas järjestöille.
JYYn yhdenvertaisuusohje tapahtumien järjestämisessä.
JYY piirissä toimivat järjestöt voivat käyttää JYYn luomaa yhdenvertaisuuskyselyä osana yhdenvertaisuussuunnitelmansa tekoa. Kun tarpeeksi moni järjestön jäsen on vastannut kyselyyn, voi järjestön yhdenvertaisuudesta vastaava hallituslainen pyytää yhdenvertaisuuskyselyn tulokset järjestönsä osalta JYYn sosiaalipoliittiselta asiantuntijalta sopo-asiantuntija[at]jyy.fi.
JYYn yhdenvertaisuuskysely järjestöille