Kokoustila Bertta

 

Bertta sijaitsee Kortepohjan ylioppilaskylässä, vuonna 2019 peruskorjatun B-talon 9. kerroksessa. Viihtyisässä kokoustilassa järjestät kokoukset tai pienimuotoiset juhlat.

Kapasiteetti ja varustus

Kokoustila on suunniteltu 12 henkilölle, mutta tilaan mahtuu parhaillaan noin 20 henkeä. Tilasta löytyy suuri näyttö, valkotaulu sekä astiasto yhteensä 24 hengelle. Lisäksi kokoustilan yhteydessä on oleskelutila, WC sekä tilava parveke kalusteilla.

Varausaika

Tila on varattavissa maanantaista sunnuntaihin. Tilan voi varata joko päivä- (8-15) tai iltakäyttöön (16-23). Tilassa ei saa yöpyä ja tilasta on poistuttava klo 23.00 mennessä. Koska tila sijaitsee asuinhuoneistojen yläpuolella, tilassa on ilta-aikaan noudatettava erityistä hiljaisuutta. Mahdolliset huolto- tai vartijakäynnit laskutetaan varaajalta.

Käyttömaksu

Bertan päivä- tai iltavuokra (8-15 / 16-23) on kylän asukkaille sekä JYYn jäsenille 60 € ja ei-jäsenille 110 €. Varaus maksetaan varauksen teon yhteydessä sähköisesti.

Avain

Saunan varaamisen yhteydessä saat viisinumeroisen koodin, jolla saat sekä B-talon alaoven että kokoustilan sähköoven avattua varaamanasi iltana.

Varaaminen

Varaukset tehdään sähköisessä varausjärjestelmässä.

Siivous

Varaaja huolehtii, että tila jää siistiksi varauksen jälkeen – tiskaa tiskit, vie lähtiessä pois omat roskat, tavarat ja mahdolliset pullot. Tuolit ja pöydät on laitettava paikoilleen ja ulko-ovet lukkoon. Jos tila jää epäsiistiin kuntoon, siitä seuraa varaajalle siivouslasku.

Löytötavarat

Kyselyt siivoojilta (ma – pe 9 – 14) numerosta 050 526 5443 tai Rentukan infosta (050 361 36 37). Tavaroita säilytetään kuukauden ajan.