JYY tukee yliopiston vallanneiden opiskelijoiden tavoitteita liittyen toimeentuloon, mielenterveyspalveluihin ja koulutuksen maksuttomuuteen

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) tukee yliopiston päärakennuksen 25.9. vallanneiden opiskelijoiden tavoitteita liittyen toimeentuloon, mielenterveyspalveluihin ja koulutuksen maksuttomuuteen. Valtaus on opiskelijoiden itsenäisesti järjestämä eikä JYY ei ole siinä osallisena.  JYY vastustaa hallituksen kaavailemia heikennyksiä opiskelijoiden toimentuloon.…

JYYn tekemä kysely paljastaa, että opiskelijat ovat monin osin riippuvaisia kaupungin palveluista – leikkaukset osuvat väistämättä opiskelijoihin 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) tekemästä kyselystä ilmenee, että opiskelijat käyttävät säännöllisesti Jyväskylän kaupungin palveluita. Kysely paljastaa myös edullisten palvelumaksujen olevan monille palveluiden käytön edellytys. JYY vaatii opiskelijoiden huomioimista kaupungin sopeutustyössä.  Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) toteutti…

JYYn toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Teemu Vasama

JYYn toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Teemu Vasama. JYYn edustajisto päätti valinnasta yksimielisesti kokouksessaan 13.9.2023.   Vasama aloitti perehtymisen tehtävään 18.9. ja sijaisuus jatkuu 14.5.2024 saakka. Aiemmin Vasama on toiminut JYYssä hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 ja…

Kannanotto: Rakenteellinen syrjintä poistettava tasa-arvolaista

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tulisi päivittää vastaamaan moderneja arvoja yhdenvertaisesta kohtelusta. JYYllä on meneillään rekrytointi hallinnon opiskelijaedustajiksi, joiden tehtävänä on edustaa opiskelijoita yliopistomme keskeisissä elimissä. JYY noudattaa rekrytoinnissa ohjesääntöä opiskelijaedustajista sekä tasa-arvolain (609/1986)…

Vaalikuulutus

Julkaistu 28.8.2023  Edustajistovaalit 2023: Vaalikuulutus    VAALIKUULUTUS   JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON VAALI VUOSILLE 2024–2025   Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaali vuosille 2024–2025 järjestetään 7.–8.11.2023 ja ennakkoäänestys 30.10.–3.11.2023. Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa äänioikeus on jokaisella yliopistoon läsnäolevaksi kirjoittautuneella ylioppilaskunnan…

JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi valittu Karri Kekkonen

JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi on valittu Karri Kekkonen. Kekkonen aloitti tehtävässä 18.7.2023.  Koulutukseltaan Kekkonen on yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Aiemmin Kekkonen on toiminut muun muassa suunnittelijana ja tutkimusavustajana lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja ollut mukana tekemässä selvityksia jyväskyläläisten lasten…

JYY: Hallitusohjelma ei vastaa korkeakoulupolitiikan tai opiskelijoiden hyvinvoinnin pitkäaikaisiin ongelmiin

Päämininisteri Petteri Orpon (kok.) hallitus nimitettiin juhannuksen kynnyksellä, ja hallitusneuvotteluiden neuvottelutuloksena julkaistiin hallitusohjelma otsikolla “Vahva ja välittävä Suomi”. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) on huolissaan, että hallituksen politiikka ei vastaa korkeakoulutuksen pitkän aikavälin haasteisiin liittyen esimerkiksi opiskelijoiden…

JYY hakee sosiaalipoliittista asiantuntijaa

Onko edunvalvonta intohimosi? Sykkiikö rinnassasi rohkea ja oikeudenmukainen sydän, joka palaa halusta oppia ja kehittää uutta? Harmitteletko, ettei taaskaan ole huomattu ottaa erityisryhmiä ja esteettömyyttä yliopiston, ylioppilaskunnan tai yhteiskunnan uudistuksissa huomioon? Haluatko osaksi eloisaa ja…

Rasismikyselystä aineksia yliopistoyhteisön kehittämiseen

Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY järjestivät maalis-huhtikuun vaihteessa rasismikyselyn yliopistoyhteisössä. Kyselyn tavoitteena oli kuulla yliopistoyhteisön kokemuksia rasismista sekä ajatuksia ja ideoita yliopistoyhteisön rasismin vastaiseen työhön. Kyselyssä kerättiin myös kehitysehdotuksia yliopiston ja ylioppilaskunnan toimintaan.…

JYY: Opiskelijamyönteinen kaupunki ei leikkaa opiskelijoiden palveluista

Jyväskylän kaupunki julkaisi 25.4. listan mahdollisista kaupungin sopeutuskohteista osana mittavaa yli 40 miljoonan euron vaadittua kaupungin talouden sopeutustarvetta. Konsulttiyhtiön tekemä listaus sisältää leikkauksia urheilu-, kulttuuri-, virkistys-, ja koulutuspalveluihin laajalla skaalalla. Leikkausten lisäksi konsulttiyhtiö ehdottaa palvelumaksujen…