JYY onnittelee Jyväskylän yliopiston uutta rehtoria

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta onnittelee professori, filosofian tohtori Jari Ojalaa valinnasta Jyväskylän yliopiston rehtoriksi. ”Kiitämme yliopiston hallitusta hyvästä valinnasta ja onnittelemme professori Ojalaa ja Jyväskylän yliopistoyhteisöä. Odotamme innolla yhteistyötä Ojalan kanssa”, JYYn hallituksen puheenjohtaja Yliopiston tiedote…

Rasismikyselystä aineksia yliopistoyhteisön kehittämiseen

Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY järjestivät maalis-huhtikuun vaihteessa rasismikyselyn yliopistoyhteisössä. Kyselyn tavoitteena oli kuulla yliopistoyhteisön kokemuksia rasismista sekä ajatuksia ja ideoita yliopistoyhteisön rasismin vastaiseen työhön. Kyselyssä kerättiin myös kehitysehdotuksia yliopiston ja ylioppilaskunnan toimintaan.…

JYY hakee kansainvälisten asioiden asiantuntijan opintovapaan sijaista

Onko kansainvälisyyden edistäminen intohimosi? Oletko luontainen verkostoituja? Palatko halusta parantaa maailmaa ja taistella oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta? Etsimme joukkoomme kansainvälisyydestä ja edunvalvonnasta innostunutta henkilöä toteuttamaan kanssamme kansainvälisten opiskelijoidemme neuvontaa ja edunvalvontaa 21.8.2023-14.6.2024.  Kansainvälisten asioiden asiantuntijana tehtävänäsi…

JYY ja JAMKO etsivät koordinaattoria liikunta-approlle

Liikunta-appro on JYYn ja JAMKOn yhdessä järjestämä liikuntatapahtuma, jossa opiskelijat keräävät suoritusmerkintöjä appropassiin osallistumalla lukuisten liikuntaseurojen ja -yritysten järjestämiin liikuntakokeiluihin Jyväskylässä. Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna lokakuun lopussa viikolla 43. Vuoden 2023 liikunta-approssa 300 opiskelijaa saavat…

Hae SYLin ilmastoverkoston jäseneksi!

Kiinnostaako ilmastovaikuttaminen? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle, olla osa muutosta? Haluaisitko kehittää SYLin ja ylioppilaskuntien ilmastovaikuttamista ja osaamista? Etsimme idearikkaita ja motivoituneita jäseniä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ilmastoverkostoon. SYL edustaa 15 jäsenjärjestöä ja…

Hae SYLin kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan jäseneksi!

Innostutko globaalista vaikuttamisesta ja koulutuksen edistämisestä kansainvälisesti? Kiinnostaako kestävä kehitys? Oletko sinnikäs viestijä, verkostoituja tai rahoituksen tuntija? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle ja tutustua opiskelijoihin muista yliopistoista? Etsimme idearikkaita ja motivoituneita tekijöitä Suomen…

Opinkiven saunan hinnanmuutos 1.6.2023 alkaen

JYYn Opinkiven saunan varaushinnat nousevat 1.6.2023 alkaen. Syynä korotukseen on, että saunan käyttäminen ja sen ylläpitäminen on yhä kalliimpaa, sillä energian ja kaikkien palveluntuottajien hinnat ovat nousseet. Opinkiven saunan hinnat ovat 1.6.2023 alkaen seuraavat: Opinkiven…

Oletko kokenut tai havainnut rasismia yliopistoyhteisössä? Kyselyssä voit kertoa siitä meille

Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY keräävät kyselyssä ajatuksia ja kokemuksia rasismista yliopistoyhteisössä. Antirasismi yliopistoyhteisössä edellyttää, että kuuntelemme yhteisömme jäseniä, opimme tunnistamaan syrjiviä asenteita ja toimintatapoja ja muutamme niitä. Tämän vuoksi haluamme nyt kuulla…

JYYn tempaus sai opiskelijat äänestämään – jono ennakkoäänestyspaikalle yli 150 ihmistä

Opiskelijoiden jono Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteen ennakkoäänestyspaikalle oli yli 150 ihmistä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) järjestämässä jonotustempauksessa.  Tempauksen tarkoituksena on kannustaa yliopisto-opiskelijoita äänestämään. Ensimmäiset jonottajat saapuivat jo puoli tuntia ennen vaalihuoneiston aukeamista.  – Tempauksella haluamme…