JYY hakee Reilu yliopisto –koordinaattoria

This position requires understanding of Finnish language. Therefore, the announcement is in Finnish only. JYY ja Jyväskylän yliopisto hakevat koordinaattoria projektille, jonka tavoitteena on Reilun kaupan -tuotteiden käytön edistäminen ja tietoisuuden lisääminen. Jyväskylän yliopistolla on…

JYY-Cooper

Legendaarinen JYY-Cooper valtaa jälleen Kampuksen kentän 21.9.2021! Cooperin testit juostaan neljässä erässä klo 15.00-17.45 välillä. Ennen jokaista lähtöä on ohjattu 10 minuutin alkuverryttely ja juoksun jälkeen loppuverryttely. Menoa tahdittavat musiikki ja kierroslaskijat, jotta sinä voit…

Liikunta-appro 2021

Tänä vuonna approillaan sittenkin, liikunnan merkeissä! Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (JAMKO) järjestävät 5.-6.10.2021 Liikunta-appron, jossa jyväskyläläiset korkeakouluopiskelijat keräävät suoritusmerkintöjä appropassiin osallistumalla erilaisiin liikuntakokeiluihin Jyväskylässä. Tapahtuman lajikokeilut järjestetään tänä vuonna ulkotiloissa sekä…

Liikunta-avustukset haettavana myös lähitoteutuksena tapahtuviin tapahtumiin

Liikunta-avustukset ovat jälleen haettavissa myös lähitoteutuksena tapahtuviin liikuntatapahtumiin. JYYn hallitus päätti 25.8.2021 kokouksessaan avata liikunta-avustukset haettavaksi järjestöille ja muille opiskelijaryhmille jälleen myös lähitoteutuksena tapahtuviin liikuntatapahtumiin. Koronapandemian takia liikunta-avustukset ovat olleet tauolla ja keväällä 2021 ne…

Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Jyväskylä Pride 2021 –viikkoa

Jyväskylän yliopisto (JYU) ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ovat mukana juhlistamassa yhdessä Jyväskylän Pride–viikkoa, jota vietetään 16.-22.8.2021. Vuosittaisen tapahtumaviikon järjestäjänä toimii Jyväskylän Seta ry.  Tänä vuonna Pride-yhteisössä ja –tapahtumissa on oltu teeman Pride in Progress äärellä, sillä vuonna 2021 tulee kuluneeksi…

JYYn Ilokiven toimiston aukioloajat kesällä

JYYn toimisto Ilokivessä hiljentyy kesän viettoon ja on viimeistä päivää auki 18.6. Toimisto aukeaa taas heinäkuun lopussa 26.7. Kesän aikanakin saat palveluita sähköpostitse osoitteesta jyy@jyy.fi ja voit myös soittaa numeroon 0504306747. Ilokiven ravintola on auki…

Järjestöjen toiminta-avustusten perusosat myönnetty

JYYn piirissä toimivien järjestöjen toiminta-avustuksen perusosa oli haettavissa 23.3.-20.4.2021. Hakuaikana saatiin hakemuksia 35 ainejärjestöltä ja 16 harrastejärjestöltä, sekä neljältä edustajistoryhmältä. Hakemukset on käsitelty ja parin viikon sisällä maksetaan toiminta-avustusta 34 ainejärjestölle, 15 harrastejärjestölle ja neljälle…

JYY pomputti korkeakouluopiskelijoita 24 tunnin ajan

Tiedote 27.5.2021 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn toimijat pomppivat vuorokauden aikana yhteensä arviolta noin 140 000 kertaa eli jokaisen jyväskyläläisen puolesta. JYY pomputti korkeakouluopiskelijoita vesisateesta ja kovasta tuulesta huolimatta onnistuneesti 24 tuntia kuntavaalien alla. JYYn kuntavaalitempauksen…

JYY pomputtaa korkeakouluopiskelijoita

Tiedote 24.5.2021 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY pomputtaa kuntavaalien alla korkeakouluopiskelijoita yhtäjaksoisesti 24 tuntia pomppulinnassa keskiviikosta 26.5. klo 12 torstaihin 27.5. klo 12 asti Kirkkopuistossa. JYY hoitaa korkeakouluopiskelijoiden pomputtamisen päätöksentekijöiden puolesta jo ennen kuntavaaleja. Jyväskylän korkeakouluopiskelijat…

JYY haluaa pompauttaa JYYläisiä Jyväskylän kaupunginvaltuustoon!

Keräämme nettisivuillemme listan jyväskyläläisistä kuntavaaliehdokkaista, jotka ovat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYY jäseniä. Olemme ottaneet yhteyttä Jyväskylässä toimiviin puolueisiin ja pyytäneet heitä välittämään tiedon ehdokasgalleriasta opiskeleville ehdokkailleen. Tietojen käsittely Ehdokastietojen käsittelyssä noudatetaan JYYn tietosuojaselostetta. Tietoja käytetään…

JYY ja JAMKO etsivät koordinaattoria liikunta-approlle

Liikunta-appro on JYYn ja JAMKOn yhdessä järjestämä liikuntatapahtuma, jossa opiskelijat keräävät suoritusmerkintöjä appropassiin osallistumalla lukuisten liikuntaseurojen ja -yritysten järjestämiin liikuntakokeiluihin Jyväskylässä. Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna kaksipäiväisenä lokakuun alussa 5.-6.10.2021, osana hyvinvointiviikon ohjelmaa. Vuoden 2019 liikunta-approssa…